[2] Kanssapuhe tapahtuu Fliossa, mutta Faidoni on ajatuksillaan Athenassa ja sanoo siis tänne, eikä sinne.]

[3] Merkillistä on ett’ei Sokrateen likin ja paras oppilas Platoni ollut läsnä opettajansa viime hetkissä. Hän oli sairas siitä, niinkuin todennäköiseltä kuuluu, suuresta surusta, jonka hän tunsi Sokrateen syyttömästä kohtalosta. Toinen oppilas, jota myöskin on kaivattu, nim. Xenofoni, oli tällä erää sotaretkellä Aasiassa. Kuolevan Sokrateen ympärillä oli muutoin monen eri filosofiallisen opin edustajia. Aiskhines, joka eroitukseksi saman nimisestä puhetaiteilijasta sai nimen Aiskhines Sokratikos, oli puhdas sokratilainen; Faidoni mainitaan eelisen koulun perustajana; Eukleides, toinen kuin tuo mainio matemaatikko, perusti n. k. megaralaisen koulun; Simmias ja Kebes olivat pythagorilaisia; Antisthenes taas n. k. kyynillisen filosofian perustaja. Aristippo sitä vastoin, joka oli Epikuron edeltäjä, huvitteli tällä erää Kleombroton kanssa Aiginassa. Kleombrotosta mainitaan (Kallim. Epigram. 24; vert. Cic. Tuscul. I, 34), että, kun hän sittemmin oli lukenut tämän Faidoni-dialogin, hän syöksyi mereen.]

[4] ”Nuo yksitoista” olivat Athenassa poliisi-virkamiehiä, joiden toimena oli vankihuoneen valvonta, tuomittujen rangaistusten toteen paneminen y. m.]

[5] Sokrates mainitsee itse dialogin lopussa syyn, minkätähden hän lähetti vaimonsa pois, nim. sen, ett’ei vaimojen valitusvirret häiritsisi hänen viimeisiä hetkiänsä. Syynä siis ei ollut mikään kylmäkiskoisuus taikka kovuus Sokrateen puolelta. Sokrates tahtoi kuolla samassa toimessa, kuin hän oli elänyt: filosofiallisessa keskustelussa. Mutta tälle oli tietysti kyyneleet ja valitushuudot esteeksi.]

[6] ”Ylistysvirsi,” Prooimion, alkuansa pienempi lyyrillinen laulu, jota laulettiin suurempien laulujen edellä, merkitsee myös hymniä ylipäätä, varsinkin Apollonille.]

[7] Muutamat käsittävät Sokrateen sanat, ”ettei olisi hänen helppo ollut kilpailla Euenon kanssa” ironiana, sala-ivana, mutta Anthologiassa ja Athenaeon luona löytyy Euenolta muutamia sangen nerokkaita tähteitä ja epigrameja. Sana ”musiikki,” kreikaksi μουσιχή, nim. τὲχνη taikka ὲπιστήμη, joka tavallisessa merkityksessään käsittää laulantoa, soitantoa ja runotaidetta, käsittää laveammassa merkityksessä kaikki henkiset huvitukset ja harjoitukset, ja tässä merkityksessä sen Sokrates täällä käyttää, lukien siihen filosofiankin. Olemme sanaa suomeksi kääntäneet sanoilla ”Runotarten taide.”]

[8] Filolao, Krotonista Ala-Italiassa, oli etevimpiä pythagorilaisia, jota itse Platonikin kuunteli. Hänen sanotaan ensimäisenä kirjallisesti muistoon panneen pythagorilaiset opit.]

[9] Murteisuus on siinä, että Kebes boiotilaisella tavalla sanoo ϊττω, eikä ϊστω. Tätä tavoittelee ”tiekköön,” sijasta: tietäköön.]

[10] Tässä ei tarkoiteta eleusiläisiä mysterioita, vaan Pythagorilaisten sala-oppeja, jotka ovat yhteydessä orfeiläisten sananpartten kanssa.]

[11] Oikeuden palvelijan käytöstä voi selittää kahdesta eri vaikuttimesta, joko säälistä tahi ahneudesta. Oikeuden palvelijan tuli valmistaa myrkkyjuoma omalla kustannuksella, jota kustannusta arvosteltiin 12 drakhmaksi. Sitä otaksumista, että ahneus olisi varoituksen vaikuttanut, vastustaa jo semmoisen otaksumisen kurjuus. Sitä vastoin on aivan luultavaa, että Sokrateen jalo personallisuus ja stoalainen tyyneys hänessä herätti sääliä, ja kauniisti muistuttaa tämän johdosta Steinhart (Platons Sämmtl. Werke s. 400), kuinka jalot personallisuudet aina levittävät loistoansa myöskin alhaisemmille ja raa’emmille henkilöille, kun nämä vaan joutuvat heidän läheisyyteensä.]