SOKRATES: Kuinka? Etkö pidä Erosta Aphroditen poikana ja jumalana?
PHAIDROS: Niin ainakin sanotaan.
SOKRATES: Mutta niin ei sano Lysias, eikä sinun puheesi, joka esitettiin sinun taikomasi minun suuni kautta. Mutta jos Eros on — kuten hän todella on — jumala tai jotakin jumalallista, ei hän voi olla mitään pahaa. Äskeiset puheet taas puhuivat hänestä, ikäänkuin hän olisi sellainen. Siinä ne siis tekivät syntiä Erosta vastaan, ja sitäpaitsi oli niiden yksinkertaisuus aika hupaisaa, ne kun lausumatta mitään tervettä tai totta pöyhkeilevät ikäänkuin jotakin olisivat, jos ne todella ovat saaneet joitakuita ihmispahasia uskomaan ja saavuttaneet arvonantoa heidän keskuudessaan. Minun on siis, hyvä ystävä, puhdistauduttava. Niille, jotka erehtyvät jumalia koskevassa perimätiedossa, on vanha puhdistuskeino, jota Homeros ei tosin tuntenut, mutta kyllä Stesikhoros.[29] Sillä kun häneltä oli riistetty silmien valo, sentakia että oli herjannut Helenaa, ei hän ollut tietämättä sen aihetta kuten Homeros, vaan ollen Musain lemmikki, tunsi syyn ja runoili heti:
Ei oo tosi tää sana varmaan.
Et astunut laivoihin kannellisiin,
et saapunut linnahan Troian,
ja kun hän oli sepittänyt koko tuon niin kutsutun Peruutuslaulun (Palinodian) sai hän heti näkönsä jälleen. Juuri tässä aion minä olla viisaampi kuin nuo molemmat. Sillä ennenkuin olen saanut mitään kärsiä herjauksesta Erosta vastaan, koetan minä omistaa hänelle peruutuksen paljain päin, enkä kuten silloin ennen ujoudesta verhotuin kasvoin.
PHAIDROS: Mitään tätä suloisempaa, Sokrates, et minulle voisi sanoa.
SOKRATES: Huomaathan sinä, hyvä Phaidros, mitä hävyttömyyksiä nuo molemmat puheet lausuivat, sekä tämä äskeinen että kääröstä luettu. Sillä jos joku luonteeltaan jalo ja lempeä mies, joka rakastaa tai joskus ennen on rakastanut toista samanluonteista, kuulisi meidän väittävän, että rakastajat pikkuasioitten takia synnyttävät suuria riitoja ja ovat kateellisia ja vahingollisia lemmikille, niin mitenkä voit olla uskomatta, että hän luulee kuulevansa sellaisia, jotka ovat kasvaneet merimiesten parissa ja jotka eivät koskaan ole nähneet jaloa rakkautta ja että hän ei lähestulkoonkaan yhdy meihin siinä, mistä me Erosta moitimme?
PHAIDROS: Mahdollisesti, kautta Zeun, on niin, Sokrates.
SOKRATES: Minä häpeän tätä ja pelkään Erosta ja siksi minä haluan makealla sanalla ikäänkuin huuhtoa pois suolan maun korvista. Ja sen neuvon minä myös annan Lysiaalle, että mitä nopeimmin kyhää puheen siitä, että tulee muuten samanlaisissa olosuhteissa ennemmin tehdä mieliksi sille, joka rakastaa, kuin sille, joka ei rakasta.
PHAIDROS: Ole varma siitä, että niin on käyvä! Sillä kun sinä olet puhunut rakastajan ylistystä, on minun ihan pakko pakottaa Lysiasta kirjoittamaan puhe taas tästäkin.