PHAIDROS: Niin hän näytti tekevän, Sokrates. Ja tiedäthän toki itsekin yhtä hyvin kuin minä, että mahtavimmat ja kunnianarvoisimmat miehet valtiossa häpeävät kirjoittaa puheita ja jättää kirjoituksia jälkeensä peläten myöhemmän ajan mielipidettä, nimittäin että heitä kutsutaan sofisteiksi.
SOKRATES: Sinä et huomaa, Phaidros, koko asian suloista mutkaa.[51] Ja sen lisäksi sinulta jää huomaamatta, että korskeimmat valtiomiehistä rakastavat puheitten kirjoittamista ja kirjoitusten jättämistä jälkeensä, koska he, aina kun kirjoittavat jonkun puheen, ovat niin ihastuneita sen ylistäjiin, että ensimäisiksi kirjoittavat niiden nimet, jotka kulloinkin ovat heitä kiittäneet.
PHAIDROS: Mitä sinä tarkoita? Minä en näet käsitä.
SOKRATES: Etkö käsitä, että valtiomiehen kirjoitukseen on heti alkuun ensimäiseksi kirjoitettu sen nimi, joka on kirjoitusta kiittänyt?
PHAIDROS: Mitenkä?
SOKRATES: "Neuvosto", sanoo hän, "on hyväksi nähnyt",[52] tai "kansa on nähnyt hyväksi", tai "molemmat". — Sanomalla sitten, kuka sen on esittänyt, kirjailija hyvin juhlallisesti puhuu itsestään ja kiittää itseänsä. Senjälkeen hän puhuu edelleen, esittäen viisauttaan ylistäjille ja joskus sepittäen aika pitkän kirjoituksen. Vai näyttääkö sinusta tämä tällainen olevan jotakin muuta kuin kirjoitettu puhe?
PHAIDROS: Ei minusta.
SOKRATES: Jos siis tämä jää säilymään, niin sepittäjä rientää näyttämöltä. Mutta jos se pyyhitään pois eikä hän saakaan puhettaan kirjoitetuksi, vaan jää arvottomaksi mitään kirjoittamaan, suree sekä hän itse että hänen ystävänsä.
PHAIDROS: Kovastikin.
SOKRATES: Ilmeisesti ei sentakia, että he halveksisivat tätä harrastusta, vaan sitä ihaillen.