SOKRATES: Onneksi toki esitettiin tässä, kuten näyttää, sellaisia puheita, jotka sisälsivät esimerkin siitä, mitenkä se, joka tietää totuuden, puheessaan saattaa leikillään johtaa kuulijat harhaan. Minä puolestani, Phaidros, luen sen tämän paikan jumalien ansioksi. Kenties myös runotarten palvelijat, päämme päällä leijailevat laulajat, ovat meihin henkineet tämän lahjan. Sillä minä ainakaan en ole osallinen mistään puhetaidosta.
PHAIDROS: Olkoon, kuten sanot! Selitä vain, mitä sanoillasi tarkoitat.
SOKRATES: Kuule, lueppas minulle vielä Lysiaan puheen alku!
PHAIDROS: "Minun asemani sinä tunnet ja olet kuullut, että arvelen tämän hyödyttävän meitä, jos se tapahtuu. Mutta minä vaadin, ettei minun toivomukseni sentakia jää täyttymättä, etten satu olemaan rakastajasi. Sillä nämä katuvat silloin — —"
SOKRATES: Lopeta! On sanottava, missä hän erehtyy ja menettelee epätaiteellisesti. Eikö niin?
PHAIDROS: Kyllä.
SOKRATES: Eikö nyt ole jokaiselle selvää se, että muutamista asioista olemme yhtä mieltä, toisista taas eri mieltä?
PHAIDROS: Luulen ymmärtäväni, mitä sinä tarkoitat, mutta sano vielä selvemmin!
SOKRATES: Kun joku mainitsee sanan "rauta" tai "hopea", niin emmekö silloin kaikki ajattele samaa.
PHAIDROS: Varmasti.