SOKRATES: Ottakaamme nyt tästä tarkastelun alaiseksi, mitenkä puhe saattoi siirtyä moittimisesta kiittämiseen!
PHAIDROS: Mitä sinä tällä tarkoitat?
SOKRATES: Minusta näyttää, että kaikki muu todellisuudessa on puhuttu leikillä. Mutta kun nyt tämä sattumalta lausuttu jakautuu kahteen eri lajiin, ei olisi hullummaksi, jos joku taiteen avulla voisi käsittää näiden kahden lajin perusolemuksen.
PHAIDROS: Minkä lajien?
SOKRATES: Ensiksikin, että pitämällä silmällä vain yhtä ainoata käsitettä voi koota yhteen monella tavoin hajaantuneen, jotta joka kohtaa tarkkaan määrittelemällä voisi tehdä selväksi, mistä kulloinkin haluaa opetusta antaa, kuten äsken puhuttiin rakkaudesta, joko sitten hyvin tai huonosti, senjälkeen kuin oli määritelty, mitä se on. Tällä tavoin voisi puheen ajatusjuoksu ainakin olla selvä ja johdonmukainen.
PHAIDROS: Ja mikä on se toinen laji, josta puhut?
SOKRATES: Se taas on siinä, että osaa käsitteellisesti jakaa jäsenittäin, niiden luontaisten kiintokohtain mukaan eikä rupea huonon kokin tavoin murtamaan yhtään osaa, vaan menettelee, kuten äsken meneteltiin puheessamme, jotka käsittivät järjettömän puolen sieluamme yhdeksi yhteiseksi käsitteeksi, ja samoinkuin ruumiista, joka on yksi, kasvaa kaksittain samannimisiä jäseniä, joista toisia kutsutaan vasemmiksi, toisia oikeiksi, samoin käsittivät molemmat puheet järjettömyyden meissä luonteeltaan yhdeksi käsitteeksi ja toinen niistä jakaen vasemmanpuolista osaa ei herjennyt tästä jakamisesta ennen kuin se löysi siitä vasemmanpuoliseksi nimitetyn rakkauden, mitä se syystä panetteli; toinen taas vei meitä hulluuden oikealle puolelle ja löydettyään sieltä rakkauden, joka tosin oli samanniminen kuin edellinen, mutta päinvastainen kuin se, jumalallinen, sekä näytettyään sitä, se ylisti sitä suurimpain meitä kohdanneitten hyvyyksien aiheuttajaksi.
PHAIDROS: Aivan oikein.
SOKRATES: Näiden rakastaja minä itse olen, Phaidros, näiden erittelyjen ja yhdistelyjen, jotta olisin kykenevä puhumaan ja ajattelemaan. Ja jos pidän jotakuta toista kykenevänä tajuamaan sen, mikä on syntynyt ykseydeksi tai moneudeksi, niin hänen jäljissään minä seuraan kuten jumalan. Niitä, jotka osaavat näin tehdä — jumala tietää, nimitänkö heitä oikein vai enkö — olen tähän asti kaikissa tapauksissa kutsunut dialektikoiksi. Mutta sanoppas, miksi tulee kutsua niitä, jotka ovat oppineet äsken esitetyn taidon sinulta ja Lysiaalta! Vai onko tämä sitä puhetaitoa, jota noudattaen Thrasymakhos ja muut ovat kehittyneet viisaiksi puhumaan ja muitakin siksi tekevät, jotka vain tahtovat heille kantaa lahjoja kuten kuninkaille?
PHAIDROS: Kuninkaallisia miehiä he ovatkin, vaikkeivät ymmärrä sitä, mitä sinä kyselet. Tätä suuntaa sinä näytät minusta kutsuvan oikein, kutsuessasi sitä dialektiseksi. Retoriikka näyttää toistaiseksi jääneen meille hämäräksi.