SOKRATES: Miten sanot? Se mahtaa olla jotakin kaunista, joka, vaikka onkin erillään tästä (dialektiikasta), on käsitettävissä taiteen avulla. Kaikessa tapauksessa ei minun eikä sinun ole sitä halveksittava, vaan on esitettävä, mitä puhetaidosta vielä on jälellä.
PHAIDROS: Aika paljonkin sentään, Sokrates, sellaista ainakin, mitä on puhetaidosta kirjoitetuissa kirjoissa.
SOKRATES: Sepä hyvä, että muistutat minua siitä. Ensinnäkin luulen minä, että johdanto on lausuttava puheen alussa. Näitähän sinä tarkoitat — eikö niin — näitä taiteen hienouksia.
PHAIDROS: Niin.
SOKRATES: Ja sitä, että toisena on kertomus siihen liittyvine todistajalausuntoineen, kolmantena todistukset, neljäntenä todennäköisyyssyyt, ja luulenpa, että tuo parahin Byzantionin mies, tuo sana-Daidalos,[61] puhuu vakuuttelusta ja lisävakuuttelusta.
PHAIDROS: Tarkoitatko oivaa Theodorosta?
SOKRATES: Kuinkas muuten? Ja että syytösten kumoamisen ja lisäkumoamisen tulee tapahtua sekä syytös- että puolustuspuheessa. Ja emmekö tuo esiin tuota ihaninta Paroksen miestä Euenosta,[62] joka ensinnä keksi vihjaustaidon ja sivukiitokset. Toiset sanovat hänen puhuneen sivumoitteista runomitassa — muistin vahvistamiseksi. Sillä hän on viisas mies. Jättäkäämme rauhaan Tisias[63] ja Gorgias, jotka ovat huomanneet että todennäköistä on pidettävä suuremmassa arvossa kuin totta, ja jotka sanan voimalla saavat pienen näyttämään suurelta ja suuren pieneltä, jotka saavat uuden näyttäytymään vanhassa asussa ja vanhan uudessa, ja jotka ovat keksineet, miten kaikesta voi puhua lyhyesti ja rajattoman pitkälti. Kun taas Prodikos[64] minulta kerran tämän kuuli, nauroi hän ja sanoi, että hän yksin oli keksinyt taidon, mitä puheita tulee käyttää: ei tule näet käyttää pitkiä eikä lyhyitä, vaan kohtalaisia.
PHAIDROS: Kerrassaan viisaasti, Prodikos!
SOKRATES: Emmekö mainitse Hippiasta?[65] Sillä minä luulen, että Elean muukalainenkin[66] yhtyisi häneen.
PHAIDROS: Niinpä tietenkin.