Suomentaja.
PIDOT.
Vuoropuhelun henkilöt:
Apollodoros
Apollodoroksen ystävä
Glaukon
Aristodemos
Sokrates
Agathon
Phaidros
Pausanias
Eryximakhos
Aristophanes
Diotima
Alkibiades
APOLLODOROS: En luullakseni ole valmistumaton siihen, mitä te minulta kyselette. Satuin näet hiljattain kulkemaan kaupunkiin kotoani Phaleronista,[1] kun muuan tuttavistani, joka minut takaapäin huomasi, huusi minua kaukaa nimeltä ja puhutteli minua leikillisesti: "Kuule, sinä Phaleronin[2] mies, Apollodoros, odotahan toki!" Minä pysähdyin ja jäin odottamaan. Hän sanoi: "Apollodoros, minä olen todenteolla äsken etsinyt sinua haluten saada tietoja Agathonin, Sokrateen, Alkibiadeen ja muitten silloin pidoissa läsnäolleitten keskustelusta, nimittäin siitä, mitä rakkaudesta lausuttiin. Muuan toinen on näet minulle siitä kertonut kuultuaan siitä Phoinixilta, Philippoksen pojalta, mutta hän mainitsi sinunkin siitä tietävän. Hänen oma esityksensä ei ollut ollenkaan selvä. Kerro siis sinä minulle, sillä sinä olet eniten oikeutettu esittämään ystäväsi sanoja. Mutta", lausui hän, "sano minulle ensin, olitko sinä läsnä tuossa kohtauksessa vai etkö." Minä vastasin: "Eipä sinun kertojasi esitys tosiaankaan näytä olleen ollenkaan selvä, jos luulet tuon kohtauksen, jota kyselet, tapahtuneen äskettäin, niin että minäkin olisin ollut läsnä." — "Niin minä todella luulen", sanoi hän. — "Mutta", sanoin minä, "mistä sinä olet tullut siihen käsitykseen, Glaukon? Etkö tiedä, ettei Agathon moneen vuoteen ole asunut täällä? Siitä taas, jolloin minä olen alkanut viettää aikaani Sokrateen seurassa ja pitää huolenani joka päivä tietää, mitä hän puhuu tai tekee, ei ole vielä kolmea vuotta. Sitä ennen minä juoksentelin ympäri missä milloinkin ja luulin toimittavani jotakin, vaikka olin kurjempi kuin kuka tahansa, yhtä kurja kuin sinä nyt arvellessasi, että tulee tehdä kaikkea mieluummin kuin harrastaa filosofiaa." — "Älä pilkkaa", sanoi hän, "vaan kerro, milloin tuo kohtaus tapahtui." — Minä sanoin, että se tapahtui meidän vielä ollessamme lapsia, kun Agathon sai voiton ensimäisellä murhenäytelmällään, sen päivän jälkeisenä päivänä, jolloin hän ja hänen khoorinsa jäsenet viettivät uhrijuhlaa voiton kunniaksi. — "Siis, kuten näyttää, kauan sitten", sanoi hän. "Mutta kuka on siitä sinulle kertonut; itse Sokratesko?" — "Ei, kautta Zeun", sanoin minä, "vaan sama kuin Phoinixillekin, muuan Aristodemos, Kydathenalainen,[3] pieni mies, joka aina kulki avojaloin. Hän oli ollut kohtauksessa läsnä, hän kun minun nähdäkseni oli Sokrateen innokkaimpia silloisia ihailijoita. Kuitenkin olen myös Sokrateelta kysellyt muutamia kohtia siitä, mitä häneltä kuulin, ja hän on myöntänyt tämän kertomuksen oikeaksi." — "Miksi siis et tahdo kertoa asiata minulle? Onhan kaupunkiin vievä tie sitä kulkeville erittäin sovelias sekä puhumiseen että kuulemiseen." — Niin me kuljimme ja keskustelimme asiasta. Siksipä en ole, kuten alussa sanoin, aivan valmistumaton. Jos tekin siis vaaditte minua kertomaan, niin täytyy kai tehdä niin. Sillä muutenkin minä puolestani, kun joko itse puhun filosofiasta tai kuulen muiden puhuvan, paitsi sitä että pidän sitä hyödyllisenä, nautin siitä tavattomasti. Kun taas kuulen muita puheita ja erittäinkin teidän rikkaiden ja rahamiesten, niin ne toiselta puolen tympäisevät minua, toiselta puolen säälin teitä, ystävät, sentakia, että luulette jotakin tekevänne, vaikka ette tee mitään. Te puolestanne pidätte ehkä minua onnettomana ja uskon, että luulonne on oikea. Minun mielipiteeni teistä taas ei perustu luuloon, vaan varmaan tietoon.
YSTÄVÄ: Sinä olet aina samanlainen, Apollodoros. Sillä aina sinä moitit sekä itseäsi että muita ja näytät minusta yksinkertaisesti pitävän kaikkia itsestäsi alkaen kurjina olentoina, Sokratesta lukuunottamatta. Minä en tiedä, mistä olet saanut tuon liikanimen kiihkoilija, jota sinusta käytetään, mutta puheissasi olet aina sellainen. Sinä olet raivoissasi sekä itsellesi että muille paitsi Sokrateelle.
APOLLODOROS: Hyvä ystävä, selväähän on, että jos minä ajattelen sillä tavoin sekä itsestäni että muista, minä olen kiihkoilija ja mielipuoli.
YSTÄVÄ: Ei kannata nyt riidellä tästä, Apollodoros. Äläkä tee vastoin pyyntöämme, vaan kerro mitä silloin esitetyt lausunnot sisälsivät.
APOLLODOROS: Ne sisälsivät suunnilleen seuraavaa. — Mutta mieluummin koetan esittää kaiken alusta alkaen niinkuin hänkin.
Hän kertoi kohdanneensa Sokrateen, joka tuli kylvystä ja oli sitonut kengät jalkoihin, mitä hän harvoin teki. Hän oli kysynyt häneltä, minne hän menee niin juhlakunnossa. Hän oli vastannut: "Päivällisille Agathonin huoneeseen. Sillä eilen voitonjuhlassa minä pakenin hänen luotaan peläten vierasten paljoutta, mutta suostuin täksi päiväksi saapumaan hänen luokseen. Sentähden olen näin siistinyt itseäni, ollakseni hieno mennessäni hienon miehen luo. Mutta", sanoi hän, "mitä tuumit siitä, että kutsumatta lähtisit päivällisille?" "Minä vastasin", kertoi hän: "kuten sinä käsket." — "Tule siis mukaan", sanoi hän, "jotta voisimme tehdä korjauksen sananlaskuun ja muuttaa sen seuraavantapaiseksi: 'Hyvien miesten pitoihin saapuvat hyvät miehet kutsumatta'.[4] Homeros taas ei näytä ainoastaan korjanneen tätä sananlaskua, vaan tykkänään väärentäneen sen ajatuksen. Sillä vaikka hän on esittänyt Agamemnonin erittäin eteväksi soturiksi ja Menelaoksen taas veltoksi peitsimieheksi, on hän kuvannut, Agamemnonin valmistaessa juhla- ja uhriateriaa, Menelaoksen kutsumatta saapuvan juhlaan, huonomman miehen paremman pitoihin." — Tämän kuultuaan kertoi Aristodemos sanoneensa: "Mutta kenties en minä menekään sinne niin kuin sinä sanot, Sokrates, vaan Homeroksen mukaan kehnona miehenä viisaan miehen juhlaan kutsumatta. Voitkohan esittää mitään puolustukseksi, jos viet minut mukaasi? Sillä minä en tule myöntämään sitä, että olen saapunut kutsumatta, vaan sanon, että sinä olet minut käskenyt." — "Kulkiessamme kahden", sanoi Sokrates, "neuvottelemme me yhdessä, mitä vastaamme. Mutta lähtekäämme matkaan."