"Näin monelta taholta esitetään se yhteinen ajatus, että Eros on vanhimpia. Mutta koska hän on vanhin, on hän suurimman meitä kohdanneen hyvän aiheuttaja. Sillä minä en ainakaan osaa sanoa, mitä suurempaa onnea saattaa olla aivan nuoruusiässä olevalla kuin hyväätarkoittava rakastaja ja rakastajalla lemmikki. Sillä sitä, minkä tulee johtaa lävitse koko elämän ihmisiä, jotka tahtovat elää jalosti, sitä ei voi heille hankkia sukulaisuus eikä arvossapidetty asema eikä rikkaus eikä mikään muu niin runsain määrin kuin rakkaus. Mitä minä tällä tarkoitan? Häveliäisyyttä häpeälliseen nähden, harrasta pyrkimystä kauniiseen. Sillä ilman sitä ei ole mahdollista valtion eikä yksityisen kansalaisen suorittaa suuria ja kauniita tekoja. Minä väitän nyt, että jos joku mies, joka rakastaa, tulee ilmi jostakin häpeällisestä teosta tai siitä, että hän on kärsinyt jotakin sellaista jonkun taholta sentähden, ettei pelkuruudesta ole puolustautunut, hän ei tuntisi niin suurta tuskaa joutuessaan isänsä tai ystävänsä tai kenenkä muun tahansa silmien eteen kuin lemmikkinsä edessä. Tämän saman huomion teemme rakastetun suhteen, nimittäin että hän erikoisesti häpeää rakastajiaan, kun hänet on tavattu jossakin häpeällisessä teossa. Jos siis olisi mahdollinen jokin keino sellaisen valtion tai leirikunnan aikaansaamiseen jossa olisi pelkkiä rakastajia ja lemmikkejä, niin he eivät voisi paremmalla tavalla elää näissä yhteiskunnissaan kuin pysyttäytymällä erillään kaikesta häpeällisestä ja kilpailemalla tässä pyrkimyksessä keskenään. Ja taistellen toinen toisensa vieressä voittaisivat tällaiset miehet harvalukuisinakin suoraan sanoen koko maailman. Sillä mies, joka rakastaa, antaisi mieluummin kenenkä muun tahansa nähdä hänen jättävän rivit tai heittävän aseensa kuin rakastettunsa ja tahtoisi monta vertaa ennemmin kuolla kuin tehdä näin. Ja niin huono ei toki ole kukaan, että jättäisi rakastettunsa tai olisi rientämättä hänen avukseen, kun hän on vaarassa. Kukaan ei ole niin huono, ettei Eros innostaisi häntä sellaiseen urhoollisuuteen, että hän vetää vertoja sille, joka luonnostaan on paras. Lyhyesti sanoen, kuten Homeros kertoo, että jumala puhalsi muutamiin urhoista rohkeutta, niin tekee Eroskin antaessaan sitä itsestään rakastaville.

"Vieläpä kuollakin toinen toisensa puolesta tahtovat yksinomaan rakastavaiset, eivätkä vain miehet, vaan myöskin naiset. Tämän väitteeni puolesta tarjoaa kaikille helleeneille riittävän todistuksen Alkestis,[10] Peliaksen tytär, joka yksin tahtoi kuolla miehensä puolesta, vaikka tällä oli sekä isä että äiti. Ja hän voitti nämä siinä määrässä ystävyydessä rakkautensa takia että osoitti heidän olevan pojalleen vieraita ja vain nimeltään kuuluvan yhteen. Ja näin tehdessään näytti hän ei vain ihmisistä vaan myöskin jumalista tehneen niin kauniin teon, että kun jumalat vain luetuille niistä monista, jotka ovat suorittaneet useita kauniita tekoja, ovat suoneet sen kunnialahjan, että ovat sallineet heidän sielunsa jälleen nousta Hadeksesta, he hänen tekoaan ihaillen päästivät hänen sielunsa sieltä. Näin jumalatkin kunnioittavat sitä puhdasta innostusta, jonka rakkaus synnyttää. Mutta Orpheuksen,[11] Oiagroksen pojan, antoivat he tyhjin toimin poistua Hadeksesta, näytettyään hänelle valekuvan hänen vaimostaan, jota varten hän oli tullut, mutta antamatta hänelle tätä itseään, koska hän näytti olevan hempeä, kuten kitaransoittaja ainakin, eikä rohkenevan rakkautensa takia kuolla, kuten Alkestis, vaan elävänä pyrkivän Hadekseen. Sentähden he sääsivät hänelle tuomion ja antoivat hänen kuolla naisten kätten kautta, eivätkä kunnioittaneet häntä kuten Akhilleusta, Thetiksen poikaa, jonka he lähettivät autuaitten saarille, koska hän kuultuaan äidiltään, että kuolisi, jos tappaisi Hektorin, mutta jollei tappaisi tätä, voisi palata kotiansa ja kuolla korkeassa iässä, uskalsi mieluummin rientää ystävänsä avuksi ja kostaa hänet ja niin ei ainoastaan kuolla hänen puolestaan, vaan myöskin seurata häntä kuolemaan. Aiskhylos lörpöttelee sanoessaan, että Akhilleus oli Patrokloksen rakastaja. Akhilleushan ei ollut ainoastaan Patroklosta vaan kaikkia sankareita kauniimpi ja vielä parraton sekä Homeroksen sanojen mukaan paljoa nuorempi. Sillä vaikka jumalat todellisuudessa pitävät suurimmassa arvossa rakkauden hyvettä, niin he kuitenkin enemmän ihailevat, kunnioittavat ja tekevät hyvää, kun lemmikki rakastaa rakastajaansa kuin kun rakastaja rakastaa lemmikkiä. Sillä rakastaja on jotakin jumalallisempaa kuin lemmikki. Hänessä asuu näet jumala. Sentakia he Akhilleustakin kunnioittivat enemmän kuin Alkestista lähettäessään hänet autuaitten saarille.

"Niin minä siis väitän, että Eros on jumalista sekä vanhin että jaloin ja mahtavin hankkimaan hyveen ja onnen omistuksen ihmisille, niin hyvin eläville kuin kuolleillekin."

Jotenkin tähän suuntaan hän kertoi Phaidroksen puhuneen ja sen jälkeen esiintyneen joidenkuiden muiden, joiden puheita hän ei tarkoin muistanut. Hän sivuutti ne ja esitti Pausaniaan lausunnon. Tämä taas sanoi: "Minusta tehtävämme ei ole hyvin määritelty, Phaidros, kun me noin vaan ilman muuta olemme saaneet käskyn ylistää Erosta. Jos Eros olisi vain yksi, olisi kaikki hyvin, mutta nyt ei Eros ole vain yksi. Ja kun hän ei ole vain yksi, on oikeampaa edeltäpäin ilmoittaa, kumpaa tulee ylistää.

"Minä koetan nyt oikaista tämän ja ensin osoittaa, mitä Erosta tulee ylistää, ja sitten ylistää jumalaa hänen arvonsa mukaisesti. Sillä me kaikki tiedämme, ettei ole Aphroditea ilman Erosta. Jos taas olisi vain yksi Aphrodite, olisi Eroskin yksi. Mutta koska kerran on olemassa kaksi Aphroditea, täytyy olla kaksi Erostakin. Mutta miksi ei jumalattaria olisi kaksi? Toinenhan on vanhempi ja äiditön Uranoksen (taivaan) tytär, jota me nimitämmekin taivaalliseksi. Nuorempi taas on Zeun ja Dionen[12] tytär ja häntä me kutsumme yleiseksi. Välttämättä on siis sitä Erosta, joka on viimeksi mainitun apulainen, kutsuttava oikealla nimellä yleiseksi, edellistä taivaalliseksi. Tosin kaikkia jumalia tulee ylistää; mutta on koetettava lausua, mitä kummallekin (Erokselle) on ominaista. Sillä jokaisen teon luonne on sellainen, ettei teko vielä itsessään ole kaunis eikä häpeällinen. Niinpä siitä, mitä nyt teemme, joko juomme tai laulamme tai keskustelemme, ei mikään itsessään ole kaunista, vaan sen suorituksessa, siinä tavassa miten se suoritetaan, se tulee sellaiseksi. Sillä jos se tehdään kauniisti ja oikein, tulee se kauniiksi, jos taas väärin, häpeälliseksi. Näin on rakastamisenkin laita, eikä jokainen Eros ole kaunis ja ylistämisen arvoinen, vaan ainoastaan se, joka johdattaa kauniisti rakastamaan.

"Yleisen Aphroditen Eros on totisesti yleinen ja tekee, mitä sattuu. Ja tätä rakastavat kehnot ihmiset. Nämä tällaiset rakastavat ensiksi yhtä paljon naisia kuin poikia, ja edelleen, ketä he rakastavatkin, he enemmän rakastavat ruumista kuin sielua, edelleen, mikäli voivat, järjettömimpiä, pitäen silmällä ainoastaan halunsa tyydyttämistä, välittämättä siitä, tapahtuuko se kauniisti vai eikö. Sentähden käykin heidän niin, että he tekevät, mitä heidän eteensä kulloinkin sattuu, samalla tapaa hyvää kuin sen vastakohtaa. Sillä onhan tämä Eros syntyisin siitä jumalattaresta, joka sekä on paljoa nuorempi kuin toinen että syntymässään osallinen sekä nais- että miessukupuolesta. Taivaallisen Aphroditen Eros taas on jumalattaresta, joka ensiksi ei ole osallinen naissukupuolesta, vaan ainoastaan miessukupuolesta — siitä poikarakkaus — ja toiseksi on vanhempi, vapaa rikoksesta. Sentakia tämän Eroksen innoittamat kääntyvät miehisen suvun puoleen, rakastaen sitä, mikä on luonnostaan voimakkaampaa ja millä on enemmän järkeä. Ja itse poikarakkaudessakin saattaisi tuntea ne, jotka ovat puhtaasti tämän Eroksen kiihoittamia. Sillä he eivät rakasta näitä heidän poikaiässä ollessaan, vaan vasta sitten, kun heillä alkaa olla järkeä. Tämä taas lankeaa läheisesti yhteen ensi parrankasvun kanssa. Ne, jotka tästä ajankohdasta alkavat rakastaa, ovat luullakseni valmiit koko eliniän olemaan ja elämään yhdessä, mutta eivät, kun ovat valloittaneet jonkun, joka on nuori ja ymmärtämätön, pettämään ja pilkkaamaan häntä ja sitten poistumaan hänen luotaan ja juoksemaan toisen luo. Pitäisi olla laki, joka kieltäisi rakastamasta lapsia, jottei niin paljon vaivannäköä tuhlattaisi epävarmaan tarkoitukseen. Sillä lapsiin nähden on lopputulos epävarma, mihin se päättyy, sielun ja ruumiin huonouteenko vai hyveeseen. Hyvät tosin asettavat itse itselleen vapaaehtoisesti tämän lain, mutta tulisi myös näitä yleisiä rakastajia pakottaa tällaiseen, kuten pakotamme voimaimme mukaan heitä olemaan rakastamatta vapaita naisiakin. Sillä nämä ne ovat aikaansaaneet sellaisen häpeän, että jotkut tohtivat sanoa, että on häpeällistä antautua rakastajille. He sanovat näin pitämällä näitä silmällä nähdessään heidän tahdittomuutensa ja epäsiveellisyytensä, sillä eihän toki mikään teko, joka suoritetaan tahdikkaasti ja siveellisesti, voi oikeudenmukaisesti saada osakseen moitetta. Ja rakkauteen nähden voimassa oleva siveyslaki on muissa valtioissa helppo tuntea. Se sisältää nimittäin yksinkertaisia määräyksiä. Mutta täällä ja Lakedaimonissa voimassaoleva on monimutkainen. Sillä Eliissä ja Boiotiassa ja siellä, missä ei olla taitavia puhujia, on yksinkertaisesti hyväksytty, että rakastajille mieliksi olo on kaunista, eikä kukaan, ei nuori eikä vanha, sanoisi tätä häpeälliseksi, luullakseni sen takia, ettei kenenkään tarvitsisi nähdä vaivaa koettamalla sanoilla taivuttaa nuoria, huonoja puhujia kun he ovat. Ioniassa ja monessa muussa seudussa, missä vain asukkaat ovat barbarien vallan alaisia, pidetään tätä tapaa häpeällisenä. Sillä barbareille on tämä rajattoman itsevaltiuden johdosta häpeällistä samoin kuin myös pyrkimys viisauteen ja ruumiin jalostamiseen. Hallitseville ei näet käsittääkseni ole hyödyksi, että suuria ajatuksia syntyy hallittavissa ja lujia ystävyyssuhteita ja liittoja, mitä etupäässä varsinkin rakkaus tavallisesti saa aikaan. Kokemuksesta ovat tämän saaneet tuta täkäläisetkin tyrannit. Sillä Aristogeitonin ja Harmodioksen[13] ystävyys mursi tultuaan lujaksi heidän valtansa. Missä siis on säädetty häpeälliseksi noudattaa rakastajain mieltä, johtuu se säätäjien huonoudesta, nimittäin toiselta puolen hallitsevien itsekkyydestä, toiselta puolen hallittavien miehuuttomuudesta. Missä tämä taas yksinkertaisesti on säädetty kauniiksi, on se tapahtunut säätäjien henkisen hitauden takia. Täällä taas on näitä paljoa kauniimpi periaate saanut hyväksymisen, vaikka, kuten sanoin, se ei ole helposti tajuttavissa.

"Sillä (sellaiselta asianlaita näyttää) jos ajattelemme,[14] että sanotaan kauniimmaksi rakastamista julkisesti kuin salaa, ja ennen kaikkea jaloimpien ja parhaitten rakastamista, olkootpa he muita rumempiakin, ja että rakastajalle tulee kaikkien taholta osaksi rohkaisua ihmeteltävässä määrässä, koska hän ei näytä tekevän mitään häpeällistä, ja että rakastetun voittaminen tuntuu kauniilta, epäonnistuminen hänen valloittamisessaan häpeälliseltä, ja että siveyslaki sallii rakastajan valloittamisyrityksissään tehdä ihmeellisiä tekoja ja sittenkin saada kiitosta, sellaisia tekoja, että jos joku tohtisi tehdä niitä missä muussa tarkoituksessa tahansa ja saavuttaa pyrkiessään mihin muuhun tahansa kuin tähän, hän korjaisi itselleen filosofian mitä ankarimmat moitteet. Sillä jos joku joko tahtoessaan saada joltakulta rahoja tai pyrkiessään virkaan tai valta-asemaan tahtoisi tehdä samoin kuin rakastajat lemmikeilleen, kun he kerjäten ja apua anoen rukoilevat näitä, vannovat valoja, makaavat ovien edessä, ja tahtovat alistua orjuuteen, jollaiseen ei yksikään orja antautuisi, niin estäisivät häntä tällaisesta menettelystä sekä ystävät että viholliset, jälkimäiset herjaamalla häntä imartelijaksi ja epävapaaksi, edelliset varoittamalla häntä ja häpeämällä hänen tähtensä. Mutta jos rakastaja tekee kaikkea tätä, seuraa häntä arvonanto, ja vallitseva siveyslaki sallii hänen näin tehdä ilman moitetta, koska hänen katsotaan harjoittavan jotakin perin kaunista työtä. Ja mikä on tärkeintä, suuren yleisön sanojen mukaan hän yksin, jos tekee valan, saa jumalilta anteeksiannon, jos on valansa rikkonut. Sillä rakkausvalan ei sanota olevan mikään vala. Näin sekä jumalat että ihmiset ovat antaneet rakastavalle täyden vapauden täkäläisen siveyslain mukaan.

"Tämän mukaan saattaisi siis luulla, että tässä valtiossamme pidetään perin kauniina sekä rakastamista että hellää suhdetta rakastajiin. Mutta kun isät asettavat rakastetuille kaitsijoita eivätkä salli rakastajain seurustella heidän kanssaan, ja tällainen määräys on annettu kaitsijalle, kun samanikäiset ja ystävät herjaavat, jos näkevät jotakin tällaista tapahtuvan, eivätkä vanhemmat ihmiset taasen näitä herjaajia tästä estä eivätkä moiti heitä siitä, että puhuisivat väärin, tätä taas silmällä pitäen saattaisi päinvastoin luulla tällaista pidettävän täällä mitä häpeällisimpänä. Asianlaita on luullakseni tämä. Asia ei ole, kuten alunpitäen sanottiin, yksinkertaisesti sellainen, että se sinänsä olisi itsessään kaunista tai häpeällistä, vaan se on kauniisti harjoitettuna kaunista, häpeällisesti harjoitettuna taas häpeällistä. Häpeällisesti sitä harjoitetaan, jos antaudutaan huonolle huonolla tavalla, kauniisti taas, jos antaudutaan kelvolliselle kauniilla tavalla. Huono taas on tuo yleinen rakastaja, joka rakastaa enemmän ruumista kuin sielua, sillä hän ei ole edes kestävä, koska hän ei rakasta mitään pysyvää asiaa. Sillä kun ruumiin kukoistus, jota hän on rakastanut, lakkaa, lentää hän pois saattaen häpeään monet puheensa ja lupauksensa. Mutta se rakastaja, joka rakastaa luonnetta, joka on hyvä, pysyy läpi elämän, koska hän on sulautunut pysyväiseen. Nämä tahtoo meidän siveyslakimme saattaa oivallisen ja tarkan koettelemisen alaisiksi, toisille olemaan mieliksi, toisia taas välttämään. Siksipä se kehoittaa toisia (rakastajia) ajamaan takaa, toisia (rakastettuja) taas pakenemaan, kilpailulla koettaen saattaa selväksi, kumpaan luokkaan rakastaja kuuluu ja kumpaan rakastettu. Niin siis on tämän syyn takia katsottu häpeälliseksi joutua nopeasti valloitetuksi, jotta olisi aikaa, joka näyttää useat asiat hyvin tutkivan. Edelleen on häpeällistä antautua varojen tai valtiollisen mahtiaseman takia, joko sitten joku vastoinkäymisestä masentuu eikä pysy lujana tai vastaansanomatta sallii itseään autettavan varallisuuteen tai toteuttamaan valtiollisia suunnitelmiaan. Sillä ei mikään tällainen suhde näytä olevan luja eikä pysyväinen, siitä puhumattakaan, ettei tällaisesta synny jaloa ystävyyssuhdetta. Yksi tie meidän siveyslakimme mukaan jää, jos lemmikki tahtoo kauniisti miellyttää rakastajaansa. Sillä samoinkuin siveyslakimme mukaan rakastajiin nähden oli voimassa se katsantotapa, ettei millaisten palvelusten teko tahansa lemmikille ole liehakoimista eikä moitittavaa, samoin on toiselta puolen vain yksi tapa palvella mahdollinen, vapaaehtoinen palveleminen, joka ei tuota moitetta. Ja tämä tarkoittaa hyvettä.

"Se katsantokanta on näet meidän keskuudessamme päässyt vallitsemaan, että jos joku tahtoo palvella jotakuta luullen tulevansa hänen avullaan paremmaksi joko viisaudessa tai muussa lajissa hyvettä, tämä vapaaehtoinen palvelus ei ole häpeällistä eikä liehakoimista. Nämä molemmat katsantokannat, sekä se, joka koskee poikarakkautta, että se, joka koskee viisauden harjoitusta ja muuta hyvettä, tulee yhdistää samaksi, jos mieli saada syntymään se johtopäätös, että on kaunista lemmikin antautua rakastajalleen. Sillä kun rakastaja ja lemmikki tulevat yhteen ja kummallakin on vakaumuksensa, edellisellä se, että hän kaikella mahdollisella tavalla palvellessaan lemmikkiä, joka on tehnyt hänelle mieliksi, suorittaa oikeita palveluksia, jälkimäisellä taas se, että on oikein, että hän kaikin tavoin on kuuliainen hänelle, joka tekee hänet viisaaksi ja hyväksi, ja kun toinen on kykenevä auttamaan viisauteen ja hyveeseen, toinen taas pyrkii hankkimaan sivistystä ja muuta viisautta, silloin kun nämä molemmat vakaumukset yhtyvät, vain silloin käy mahdolliseksi, että on kaunista lemmikin antautua rakastajalleen, mutta missään muussa tapauksessa ei. Tässä tapauksessa ei edes petetyksi joutuminen ole mitenkään häpeällistä, mutta kaikissa muissa tapauksissa tuottaa tällainen suhde häpeää, joutukoonpa joku petetyksi tai ei. Sillä jos joku on antautunut rakastajalle siinä luulossa, että hän on rikas ja sitten joutunut petetyksi eikä ole saanutkaan rahoja, koska rakastaja on osoittautunut köyhäksi, ei se ole yhtään vähemmän häpeällistä. Sillä tällainen ihminen tuntuu kuitenkin paljastaneen luonteensa laadun, että hän nimittäin rahojen takia on valmis palvelemaan ketä hyvänsä miten hyvänsä, ja se ei ole kaunista. Mutta jos samalla tavalla joku on antautunut jollekulle siinä luulossa, että tämä on hyvä, ja tahtoen tulla paremmaksi rakastajan ystävyyden kautta, ja joutunut petetyksi, kun on käynyt ilmi, että tämä on huono ja hyvettä vailla, niin pettyminen on kuitenkin kaunista. Sillä tämäkin tuntuu ilmaisseen oman luonteensa laadun, sen, että hän hyveen vuoksi ja paremmaksi tullakseen on kaikille valmis kaikkeen, ja tämä taas on kaikkein kauneinta. Niin on siis kaikin tavoin kaunista hyveen takia antautua.

"Tämä rakkaus on taivaallisen jumalattaren Eros, joka on sekä taivaallinen että suurenarvoinen niin hyvin valtiolle kuin yksityisille, se kun pakottaa sekä rakastajan että rakastetun pitämään suurta huolta itsestään hyveen saavuttamiseksi. Kaikki muu rakkaus on kotoisin tuosta toisesta jumalattaresta, yleisestä Aphroditesta.