"Tämä on, Phaidros", sanoi hän, "esitykseni Eroksesta, sellaisena kuin sen valmistumattomana olen voinut pitää."

Kun Pausaniaan puhetta oli seurannut paussi, — näin näet opettavat oppineet minua puhuessani käyttämään samanlaisia äänteitä — olisi Aristophaneen — sanoi Aristodemos — pitänyt puhua. Mutta häneen oli sattumalta joko kylläisyydestä tai jostakin muusta syystä iskenyt nikotus eikä hän kyennyt puhumaan, vaan sanoi — häntä alempana hänen vierellään näet lepäsi lääkäri Eryximakhos —: "Oi — Eryximakhos — sinun velvollisuutesi on joko — päästää minut — nikotuksesta — tai puhua minun puolestani, kunnes minä itse — siitä pääsen." Eryximakhos sanoi: "Minä teen nämä molemmat, sillä minä puhun sinun vuorollasi, sinä taas, kun pääset vaivastasi, minun vuorollani. Ja jos sinä sillä aikaa kun minä puhun, hyvän ajan pidätät henkeäsi, niin kenties nikotus lakkaa, jollei, huuhdo se vedellä pois. Mutta jos se on kovin itsepintainen, niin ota jotakin, jolla voit ärsyttää sieraimiasi, ja aivasta. Ja jos niin teet kerran tai kahdesti, niin lakkaa se, olkoonpa se hyvinkin itsepintainen." — "Kiirehdi puhumaan", vastasi Aristophanes; "minä teen siten."

Eryximakhos lausui: "Minusta näyttää välttämättömältä, että koska Pausanias sai kauniin alun puheeseensa, mutta ei sitä tyydyttävästi lopettanut, minun tulee laatia puheeseen loppu. Sillä selittäessään Eroksen olevan kaksinaisen, näyttää hän minusta tehneen aivan oikean jaoituksen. Mutta että se ei ole ainoastaan ihmisten sieluissa ja kohdistu kauneihin ihmisiin, vaan että se suuntautuen paljoon muuhun, asuu muussakin, sekä kaikkien eläinten ruumiissa että siinä, mikä maassa kasvaa, sanalla sanoen kaikessa olevaisessa, sen luulen havainneeni meidän ammatistamme, lääketaidosta, sekä kuinka suuri ja ihmeellinen jumala on, ja miten hänen vaikutuksensa ulottuu kaikkeen, mitä niin hyvin ihmiset kuin jumalat tekevät. Ja minä alan puheeni lääketaidosta, saattaakseni myöskin ammattini kunniaan.

"Ruumiin olemuksessa on tämä kaksinainen Eros. Sillä ruumiin terve tila on tunnustetusti toista ja erinkaltaista kuin sen sairas tila, ja erinkaltainen tavoittelee ja rakastaa erinkaltaista. Sillä toista on rakkaus terveessä, toista sairaassa. Ja varmasti on, kuten Pausanias äsken sanoi olevan kaunista tehdä mieliksi hyville ihmisille, mutta häpeällistä suostua kurittomille, samaten myös itse ruumiiseen nähden kaunista tyydyttää ja tuleekin tyydyttää jokaisen ruumiin hyviä ja terveitä osia, ja tätä juuri nimitys lääketaito tarkoittaa; mutta huonoihin ja sairaihin osiin suostuminen on häpeällistä eikä tule niitä tyydyttää, jos mieli olla etevä ammattimies. Sillä lääketaito on, lausuakseni asian ytimen, tietoa siitä, mitä ruumis rakastaa täyttymiseen ja tyhjenemiseen nähden, ja se, joka tässä eroittaa toisistaan kauniin ja häpeällisen rakkauden, hän on taitavin lääkäri, ja se, joka aikaansaa vaihdoksen, niin että toisen rakkauden asemasta omaksutaan toinen, ja se, joka ymmärtää synnyttää rakkautta, missä sitä ei ole, mutta missä sitä tulisi olla, tai ottaa sen pois, missä sitä on, hän olisi oivallinen ammattimies. Sillä ne voimat, mitkä ruumiissa ovat toisilleen vihamielisimpiä, on osattava saattaa toisilleen ystävällisiksi ja rakastamaan toinen toistaan. Ja vihamielisimpiä ovat toisilleen enimmän vastakkaiset ominaisuudet, kuten kylmä lämpimälle, katkera makealle, kuiva kostealle, ja kaikki sentapaiset. Ymmärtämällä näissä synnyttää rakkautta ja sopua on meidän esi-isämme Asklepios, kuten nämä meidän runoilijamme väittävät ja minäkin uskon, perustanut tämän meidän tieteemme. Lääketaitoa siis ohjaa, kuten sanottu, kokonaan tämä jumala, samoin kuin ruumiin harjoitusta ja maanviljelystä. Mitä taas säveltaiteeseen tulee, on jokaiselle, joka hiukankin on asiaa ajatellut, ilmeistä, että sen laita on sama kuin näiden, kuten ehkä Herakleitoskin[15] tahtoo sanoa; sillä hänen sanontatapansa ei ole sattuva. Hän näet väittää, että ykseys itsessään eroaa ja itseensä yhdistyy, kuten jousen ja lyran harmonia. Mutta on suurta järjettömyyttä väittää, että harmonia eroaa tai että se on yhä vielä eroavaisista sävelistä kokoonpantu. Kenties hän onkin tahtonut sanoa, että harmonia on syntynyt ennen toisistaan eroavaisista korkeasta ja matalasta sävelestä, jotka sitten säveltaiteen vaikutuksesta myöhemmin ovat yhtyneet yhdeksi. Sillä eihän mitenkään voi yhä edelleen toisistaan eroavasta korkeasta ja matalasta sävelestä syntyä harmoniaa. Onhan harmonia yhteensointumista, yhteen sointuminen taas on yhteensoveltumista. Mutta toisistaan eroavaisten asiain yhteensoveltuminen, niin kauan kuin ne vielä eroavat toisistaan, on mahdottomuus. Ja erinkaltaisen ja yhteensoveltumattoman on mahdoton sointua yhteen, kuten rytmikin on syntynyt nopeasta ja hitaasta tahdista, jotka ennen ovat eronneet toisistaan, mutta sittemmin sopeutuneet yhteen. Mutta yhteensoveltumisen saa aikaan kaikissa näissä, kuten äsken mainitsemallani alalla lääketiede, tällä alalla säveltaide, synnyttäessään niiden kesken rakkautta ja sopua. Ja säveltaide onkin rakkauden tuntemista sillä alalla, jonka muodostavat harmonia ja rytmi. Itse harmonian ja rytmin olemuksessa taas ei ole lainkaan vaikeata havaita rakkauden ilmenemistä, ja tällä alalla ei kaksinainen Eros esiinny. Mutta kun ihmisten kesken on sovellutettava rytmiä ja harmoniaa joko sepittämällä, mitä kutsutaan sävellykseksi tai oikein käyttämällä sävelmiä ja säveltahteja, mitä kutsutaan esitykseksi, silloin syntyy vaikeuksia ja hyvä taiteilija on tarpeen. Jälleen toteutuu sama ajatus, että tulee noudattaa siveellisten ihmisten tahtoa ja sillä tavoin, että ne, jotka vielä eivät ole siveellisiä, sellaisiksi tulisivat yhä enemmän, ja että tulee säilyttää näiden rakkaus; tässä meillä on tuo kaunis, taivaallinen rakkaus, Urania runottaren Eros. Mutta toinen, Polyhymnian[16] Eros, on yleinen Eros; ja sitä tulee varovaisesti sovelluttaa, mihin sitä sovelluttaa, jotta tosin voisi korjata siitä nautintoa silti vajoamatta hillittömyyteen, kuten meidän ammatissamme on suuri vaikeus hyvin suhtautua niihin himoihin, jotka kohdistuvat keittotaitoon, niin että ilman sairautta voi niittää nautintoa. Säveltaiteessa ja lääketieteessä ja kaikilla muilla sekä inhimillisillä että jumalallisilla aloilla on niin paljon kuin mahdollista kumpaankin Erokseen kiinnitettävä huomiota. Sillä ne molemmat ovat niissä olemassa.

"Onhan myöskin vuodenaikojen järjestys näiden molempien läpitunkema. Ja kun ne tilat, jotka juuri mainitsin, lämmin ja kylmä sekä kuiva ja kostea tulevat osallisiksi siveellisestä rakkaudesta toinen toiseensa, ja saavuttavat oikean harmonian ja oikein sekaantuvat toisiinsa, niin ne tuovat tullessaan runsaan sadon ja terveyden ihmisille ja muille eläville olennoille ja kasveille eivätkä aikaansaa mitään vahinkoa. Mutta kun hillitön Eros pääsee eri vuodenaikoina voitolle, tuottaa se paljon tuhoa ja vahinkoa. Sillä rutot tavallisesti syntyvät tämäntapaisista syistä ja monet muut samanlaiset taudit sekä eläimissä että kasveissa. Sillä kuura, rakeet ja kasvihome syntyvät tällaisten rakkauden voimien itsekkyydestä ja hillittömyydestä toisiinsa nähden, voimien, joitten tuntemista tähtien liikunnossa ja vuodenaikojen vaihtelussa kutsutaan tähtitieteeksi.

"Edelleen sekä uhrit että kaikki se, mikä kuuluu ennustustaidon piiriin — ja tämähän on jumalien ja ihmisten keskeistä vuorovaikutusta — ovat olemukseltaan yksinomaan rakkauden suojelemista ja hoivaamista. Sillä kaikki jumalattomuus syntyy tavallisesti siitä, että joku ei palvele siveellistä Erosta eikä kunnioita ja arvossapidä häntä kaikissa teoissaan, vaan palvelee tuota toista sekä suhteessaan vanhempiinsa, niin hyvin heidän eläessään kuin heidän kuoltuaankin, että suhteessaan jumaliin. Ennustustaidon tehtävänä on tarkata molempia Eroksia ja hoivata niitä. Ja ennustustaito on jumalien ja ihmisten keskisen ystävyyden synnyttäjä sen tuntemuksen kautta, mikä sillä on ihmisissä vallitsevista rakkauden voimista, jotka tähtäävät hurskauteen ja jumalattomuuteen. Näin monipuolinen ja suuri voima, tai oikeammin kaikki voima, on Eroksella kokonaisuudessaan. Mutta sillä Eroksella, joka vaikuttaa hyvän piirissä kohtuullisena ja oikeamielisenä sekä meidän että jumalien keskuudessa, sillä on suurin voima ja se valmistaa meille kaikkea onnellisuutta, niin että me voimme seurustella ystävyydessä toistemme kanssa samoinkuin meitä mahtavampien — jumalien — kanssa.

"Kenties olen minä ylistäessäni Erosta jättänyt paljon mainitsematta, mutta en ainakaan tieten tahtoen. Mutta jos olen jättänyt jotakin pois, on sinun asiasi, Aristophanes, täydentää puhettani. Tai jos jollakin muulla tavalla aiot julistaa jumalan kunniaa, niin julista, koska olet päässyt nikotuksesta."

Aristophanes puuttui nyt — niin kertoi Aristodemos — puhumaan ja lausui: "Kyllä se nyt lakkasi, mutta ei kumminkaan ennen kuin olin käyttänyt sitä vastaan aivastusta, niin että minua ihmetyttää, tarvitseeko ruumiin siveellinen puoli sellaista meteliä ja sellaisia kutkutuksia kuin aivastus on. Sillä se lakkasi aivan paikalla, kun käytin aivastusta sitä vastaan." Eryximakhos sanoi: "Hyvä Aristophanes, katso, mitä teet! Sinä teet pilaa, vaikka sinun pitäisi puhua, ja pakoitat minun ryhtymään sanojesi vartiaksi sen varalta, että sanot jotakin naurettavaa, vaikka sinun olisi tilaisuus puhua rauhassa." Aristophanes lausui nauraen: "Oikein puhuttu, Eryximakhos, ja olkoot sanani mitättömät! Mutta älä vartioitse minua, minä kun pelkään sen puolesta, mitä aion puhua, en sitä, että sanon jotakin, joka herättää naurua — sehän olisi etu ja minun runottareni mukaista, vaan että sanon sellaista, joka tekee minut naurettavaksi." — "Luuletko, Aristophanes", sanoi toinen, "pääseväsi pakoon, kun kerran olet ampunut? Mutta ole nyt tarkkana ja puhu niin, kuin sinun pitäisi vastata sanoistasi! Kenties kuitenkin, jos hyväksi näen, minä vapautan sinut."

"Varmasti, Eryximakhos", sanoi Aristophanes, "aion puhua hieman toiseen tapaan kuin sinä ja Pausanias puhuitte. Sillä minusta näyttää siltä, etteivät ihmiset ylipäätään ole huomanneet Eroksen mahtia. Jos he näet sen olisivat huomanneet, olisivat he hänelle pystyttäneet suurimmat temppelit ja alttarit ja valmistaneet hänelle suurimmat uhrit, eivätkä olisi asiat kuten nyt, jolloin ei mitään kaikesta tästä hänelle tapahdu, vaikka niin pitäisi ennen kaikkea tehtämän. Sillä hän on jumalista suurin ihmisystävä, ollen ihmisten sekä auttaja että lääkäri siinä, minkä parantaminen saattaisi synnyttää suurimman onnen ihmissuvulle. Minä koetan siis teille esittää hänen mahtinsa, ja te saatte olla muitten opettajia. Mutta ensiksi tulee teidän oppia tuntemaan inhimillinen luonto ja ne vaiheet, mitä se on kokenut. Sillä meidän luontomme ei muinoin ollut sama kuin nyt, vaan toisenlainen. Ensiksi näet oli kolme ihmissukupuolta, ei kuten nyt, kaksi, miehinen ja naissukupuoli, vaan niiden lisäksi oli kolmaskin, joka oli yhdistys kummastakin näistä ja jonka nimi enää on jälellä, sen itsensä hävittyä. Miesvaimo oli silloin näet yhtenä olentona olemassa ja sekä muotonsa että nimensä puolesta se oli yhdistys kummastakin, mies- ja naissukupuolesta. Mutta nyt sitä ei ole olemassa muuta kuin häväistysnimenä. Sitäpaitsi oli jokainen ihminen muodoltaan ympyriäinen, niin että selkä ja keuhkot muodostivat pyöreän kehän, hänellä oli neljä kättä ja yhtä monta jalkaa kuin kättä, ja pyöreällä niskalla kahdet kasvot, joka suhteessa samanlaiset. Ja molemmilla näillä vastakkaisilla kasvoilla oli yksi päälaki ja neljä korvaa, hänellä oli kahdet sukuelimet ja kaikki muu niinkuin tästä voi päättää. Hän kulki suorana kuten nytkin, kummanne päin halusi. Ja kun hän pyrki nopeasti kulkemaan eteenpäin, niin hän nojasi niihin kahdeksaan raajaan, jotka hänellä oli, ja kulki pyöränä nopeasti eteenpäin, kuten ne, jotka heittävät kuperkeikkaa ja niin tehdessään kiertävät raajansa pyöräksi. Mutta sentakia oli olemassa kolme tällaista sukupuolta, että miehinen suku polveutui alkuaan auringosta, naissuku maasta, ja se sukupuoli, jolla oli osaa molemmista, kuusta, koska kuullakin on osaa molemmista. Kehänmuotoisia he olivat sekä itse että heidän liikuntonsa sentakia, että he olivat vanhempiensa kaltaisia. Väeltään ja voimiltaan he olivat mahtavia, heillä oli suuret ajatukset ja he ryhtyivät hyökkäämään jumalien kimppuun, ja se, mitä Homeros kertoo Ephialteesta ja Otoksesta,[17] se soveltuu heihin, nimittäin että he ryhtyivät rakentamaan tietä taivaaseen hyökätäkseen jumalien kimppuun.

"Zeus siis ja muut jumalat neuvottelivat, mitä heidän tuli tehdä, ja olivat neuvottomia. Sillä he eivät pystyneet heitä tappamaan eivätkä iskien heitä salamalla kuten gigantteja tekemään tyhjäksi koko sukukuntaa, sillä silloin heiltä olisi mennyt tyhjiin se palvelus ja ne uhrit, joita ihmisten puolelta heidän osakseen tuli, eivätkä he myöskään voineet sallia heidän pöyhkeillä. Lopulta Zeus suurella tuskalla keksi jonkun ajatuksen ja sanoi: 'Luulen keksineeni keinon, joka tekee ihmisten olemassaolon mahdolliseksi, mutta samalla saattaa heidät lakkaamaan hillittömyydestään, kun he käyvät heikommiksi. Minä nimittäin', sanoi hän, 'halkaisen heidät nyt jokaisen kahtia, ja he käyvät samalla heikommiksi ja meille hyödyllisemmiksi sen kautta, että he lukumäärältään lisääntyvät. He tulevat käymään pystysuorassa asennossa kahdella jalalla. Mutta jos he yhä edelleen näyttäisivät pöyhkeilevän eivätkä tahtoisi pysyä rauhallisina, niin minä halkaisen heidät jälleen kahtia, niin että he saavat kulkea yhdellä jalalla hyppien.' Tämän sanottuaan hän halkaisi ihmiset kahtia, kuten ne, jotka halkovat hedelmiä hilloamista varten tai kuten ne, jotka hiuksilla halkovat munia. Ja joka kerta kun hän halkaisi jonkun, käski hän Apollonin kääntää tämän pään ja puolen kaulaa halkaisukohtaan päin, jotta ihminen nähdessään itsessään tapahtuneen halkomisen olisi säädyllisempi; kaiken muun hän käski hänen parantaa. Tämä käänsi ympäri kasvot ja veti joka puolelta nahkaa kokoon sen paikan ylitse, mitä nyt kutsutaan mahaksi, ja sitoi kiinni sen keskellä mahaa kokoon vedetyn rahakukkaron tavoin niin, että jätti yhden suun, jota nimitetään navaksi. Muut poimut hän enimmäkseen siloitteli ja muodosteli rinnan jollakin sentapaisella työkalulla, jollaista suutarit käyttävät tasoitellessaan lestille pannun nahan poimuja. Mutta muutamia ryppyjä hän jätti, nimittäin ne, jotka ovat juuri mahan ja navan seutuvilla, olemaan muistomerkkinä muinaisesta onnettomuudesta.