Produced by Tapio Riikonen
SOKRATEEN PUOLUSTUSPUHE
Kirj.
Platon
Kreikan kielestä suomensi ynnä johdannolla ja selityksillä varusti
K. G. Aminoff
Helsingissä, Kustannusosakeyhtiö Otava, 1898.
Johdanto.
Sallima oli määrännyt Sokrateen elämään Athenassa aikana, jolloinka sofistit esiintoivat ajatuksensa: ihminen on totuuden mitta, sovittaen sen myös uskontoon ja siveellisyyteen ja tullen siten yhteiskunnan olemassaololle vaarallisiksi henkilöiksi. Heitä vastaan alkoi siksi ankara reaktsiooni. Tahdottiin pelastaa uskonnon auktoriteetti, pelastaa vanha, vakaa moraali, tukahuttaa nuo uudet, alasrepivät, kriitilliset ajantuulahdukset. Mutta tässä vastustuksessa meneteltiin sokeasti. Uudessa ei tehty nim. minkäänmoista erotusta; uusi oli uutta ja semmoisena perin poisperattava. Niin tapahtui myös, että se mies, joka oli täysi vastakohta sofisteille, kuitenkin sai osakseen saman kirouksen kuin he. Tarkoitamme Sokratesta. Että Sokrates oli vastakohta sofisteille, se käy jo riittävästi selville, jos mainitsemme, että hänen katsantoansa voi karakteriseerata kääntämällä sofistein periajatuksen lauselmaksi: totuus on ihmisen mitta. Sokrates katsoi siis, että on olemassa objektiivista totuutta, kun sofistit sitävastoin kielsivät sen: hän oli positiivisen kannan mies, nämät negatiivisen. Mutta toiselta puolen oli hänkin asettautunut entistä maailmankatsantoa vastustamaan; sen toiseksi muuttamisen oli hän valinnut juuri elämäntehtäväkseen. Hänkin niinmuodoin oli reformatoorinen henkilö. Sen vuoksi kohdistui myös häneen yleinen viha sofisteja vastaan ja siinä määrin tavallista suuremmalla voimalla, kuin hän vaikutti kaikissa piireissä, yksin alhaisimmissa ja köyhimmissä, ja hänen ihailijainsa lukumäärä näkyi rajatta karttuvan varsinkin nousevassa nuorisossa, jonka käsissä valtion tulevaisuus oli.
Tällä kannalta katselivat Sokratesta ja hänen pyrkimystään myös ne miehet, jotka oikeudessa esiintyivät Sokrateen syyttäjinä.