Prosper Mérimée, jonka elämäkerrallisista vaiheista, kirjallisesta tuotannosta ja merkkiasemasta Ranskan suurten kirjailijain joukossa olemme tehneet selkoa hänen novellinsa Colomban esipuheessa (Kansan Novellikirjasto 5-6), kirjoitti Carmeninsa v. 1847 ollessaan 44 vuotias.
Jo heinäkuun vallankumouksen jälkeen 1830 oli hänet nimitetty Ranskan historiallisten muistomerkkien tarkastajaksi eli valtioarkeoloogiksi, jona hän pysyi parikymmentä vuotta. Tämä toimi pakotti hänet matkustelemaan ympäri valtakuntaa; näiden virkamatkojensa tulokset julkaisi hän jo 1830-luvulla, nim. Matka keski-Ranskassa 1835, länsi-Ranskassa 1836, Auvergnessa ja Limousinissa 1838 j.n.e. Ulkopuolelle maan rajoja ei hänen tietystikään olisi tarvinnut näitä muinaistieteellisiä matkojansa ulottaa. Mutta hänen muinaistieteelliset harrastuksensa eivät supistuneet yksinomattain Ranskaan. Myöskin vanhan Rooman historia oli häntä jo aikoja huvittanut ja erityisesti juuri Julius Caesarin sodat ja valtiollinen toiminta, joita hän oli antautunut tavallisella perinpohjaisuudellansa tutkimaan. Nämä tutkimukset vaativat hänen mielestänsä perehtymistä myöskin Caesarin johtaman Espanjanretken sotatieteelliseen topografiaan ja näin hän joutui, kertoo hän Carmenin alkuluvussa, jo syksyllä 1830 retkeilemään Espanjassa ottaaksensa m.m. selkoa siitä, missä Caesarin aikuinen Mundan kaupunki oli sijainnut.
Mérimée ei kuitenkaan ole painosta julkaissut mitään omintakeista tutkimusta Caesarista. Ja kun kaikki asiantuntijat hyvin kyllä tietävät hänen leikillisen tapansa varustaa teoksensa vallan yksityiskohtiin menevillä, vieläpä oletettujen kertojain elämänvaiheita kuvaavilla esipuheilla, joilla hän koetti antaa — ja tässä usein onnistuikin — kertomuksillensa uskottavan todellisuuden leiman, niin voisi lukija syystä epäillä tämänkin muinaistieteellisen matkan olevan pelkkää tieteellistaiteellista keikarimaisuutta.
Niin ei kuitenkaan ole asian laita. Mériméen julkaistusta kirjeenvaihdosta näemme, kuten teoksessani "Prosper Mérimée ja hänen elämäkertansa" olen osoittanut, että hänellä tosiaankin oli tarkkoihin ja monivuotisiin tutkimuksiin perustuva teos Caesarista puolivalmiina. Mutta kun keisari Napoleon III, jonka perheessä Mérimée läheisimpinä seurusteli lähes parikymmentä vuotta, oli ryhtynyt saman sankarin historiaa tutkimaan, niin jätti kohtelias hovimies omat käsikirjoituksensa ja muistoonpanonsa kruunatun tieteilijän ja ystävänsä käytettäväksi. Näin jäi Mériméeltä julkaisematta myöskin nämä syksyllä 1830 tehdyt muistoonpanot, joita Napoleon III sen sijaan tietysti käytti tunnettua Caesar-tutkimustansa varten.
Voimme siis jotenkin varmasti luottaa siihen, mitä hän Espanjanmatkansa tarkoituksesta Carmenin alussa kertoo. Varsin luonnolliselta tuntuu myöskin, että hän tällä retkellänsä katseli useimmat kaupungit Espanjassa, jonka pääkaupungissa hän oleskeli pitemmän aikaa ja näki niinikään sen vuotiset härkätaistelut. Yksityisissä kirjeissänsä kertoo hän uteliaisuudesta seurustelleensa kuuluisimpien härkätaistelijain kanssa Madridissa.
Kun näitä härkätaisteluja tiettävästi on toimeenpantu vuosittain muissakin Espanjan suuremmissa kaupungeissa, on varsin luultavaa, että hän oli mukana sellaisissa myöskin Sevillassa, mihin tekijä on Carmenin tapahtumat pääasiallisesti sijoittanut.
Tämän verran totuutta on tähän saakka tiedetty tämän jännittävän kertomuksen pohjana olleen, jossa kuvataan Carmen nimisen mustalaistytön ja baskilaisen aatelismiehen, ratsuväen korpraalin don José Navarron surullisesti päättyvä rakkaudentarina.
Äskettäin on kuitenkin parisilainen sanomalehti Le Matin sisältänyt Carmenista kirjoituksen, jonka eräs täkäläinen lehti viime elokuun lopulla (27/8) julkaisi, ja jossa väitetään, että tämä mustalaistyttö todellakin on elänyt Sevillassa Mériméen aikana, ollut suhteissa José Navarron kanssa ja saanut surmaniskunkin tämän tikarista.
Mainittu pariisilainen lehti julkaisee kirjoituksen "Todenperäinen tarina Carmenista", jonka tekijäksi se ilmoittaa sanomalehdentoimittaja Léon Roger'in vaimon rva Mintz Nadiushkan. Tämä nuori rouva väittää olevansa Mériméen ja säveltäjä Bizet'in ikuistaman Carmenin tyttärentyttären tytär. Hän sanoo vanhemmiltansa kuulleensa isoäitinsä elämäntarinan alusta loppuun.
Carmenin mustalaisnimi olisi ollut Ar Mintz (kesyttämätön) Nadiushka; suku oli muka kotoisin Gibraltarin seuduilta, missä se elätti itsensä m.m. salakuljetuksella. Myöskin Carmen oli jo nuoresta tytöstä alkaen ollut mukana näillä vaarallisilla retkillä, joilla hän oli tutustunut mustalaiseen Yaleoon, jonka kanssa hän oli avioliitossa, kunnes Yaleo (Garcia le Borgne eli Silmäpuoli tässä Mériméen novellissa) sai surmansa taistelussa santarmein kanssa eikä uuden rakastajansa don José Navarron kädestä, kuten novellissa.