— Te palaatte kotimaahanne lomalle? kysyi eversti.
— En, hra eversti. Minut on asetettu puolelle palkalle, arvatenkin sen vuoksi, että olin mukana Waterloossa ja että olen Napoleonin maamiehiä. Palaan siis kotiini kevein toivein ja kevein kukkaroin, kuten laulussa sanotaan.
Sitten huokasi hän taivaalle katsahtaen. Eversti pisti toisen käden taskuunsa ja pyöritteli kultarahaa sormiensa välissä etsien sopivaa sanamuotoa voidakseen sievällä tavalla kehvellyttää imperiaalin onnettoman vihollisensa käteen.
— Myöskin minä olen asetettu puolelle palkalle, sanoi hän hyväntahtoisesti; mutta … teidän palkkapuoliskonnehan ei salli teidän ostaa edes tupakkaakaan; kas tässä, kunnon korpraali.
Samalla yritti hän pistää kultarahan nuoren miehen puristettuun käteen, joka lepäsi laivapurren laidalla.
Nuori korsikalainen punastui, oikaisihe, puri huulta ja näytti olevan valmis antamaan kiivaan vastauksen, mutta äkkiä vaihtui hänen kasvojensa ilme ja hän purskahti nauramaan. Kultarahaa edelleen kädessänsä pitäen näytti eversti parka vallan nolostuneelta.
— Hra eversti, sanoi nuori mies jälleen vakavasti, sallikaa minun antaa teille pari neuvoa: ensimmäinen on, ett'ette ikinä tarjoa rahaa korsikalaiselle, sillä maamiesteni joukossa voi löytyä kyllin epäkohteliaita viskatakseen sen teille vastoin kasvoja; toinen neuvoni taas on, ett'ette anna ihmisille arvonimityksiä, jotka eivät heille kuulu. Te kutsutte minua korpraaliksi; luutnantti minä olen. Erotus ei tosin ole suuri, mutta…
— Luutnantti, huudahti sir Thomas, sanoitteko: luutnantti? Mutta sanoihan laivuri teidän olevan korpraalin samoin kuin isänne ja kaikki perheenne jäsenet ovat olleet.
Nämä sanat kuullessansa ratkesi nuori mies niin heleään ja hyväntahtoiseen nauruun, että laivuri ja molemmat matruusit yhtyivät samaan kuoroon.
— Anteeksi, hra eversti, sanoi nuori mies vihdoin, tämä välinäytös oli erinomainen … ja nyt vasta minä sen ymmärrän. Sukuni pitää todellakin kunnianansa lukea esi-isiensä joukkoon myöskin n.k. korpraaleja; mutta meidän korsikalaiset korpraalimme eivät ole koskaan kantaneet olkalappuja. Kun eräät piirikunnat noin 1100 nostivat kapinan suurten vuoristolaisylimysten tiranniutta vastaan, valitsivat nämä itse johtajansa, joita he kutsuivat korpraaleiksi eli kaporaaleiksi. Korsikassa pidämme kunnianamme polveutua näistä kansantribuuneista.