Ikävä onnettomuus on minua kohdannut. Mitä vihamielieni sanonevat ja millaisia panetteluja he voinevat keksiä, en tiedä. Enkä siitä välitäkään, ell'ette vain te, arvoisa neiti, usko noita panettelijoita. Teidät nähtyäni olin tuudittanut itseni mielettömiin unelmiin. Tällainen tapaus tarvittiin näyttämään, kuinka höperö olen ollut. Mutta nyt olen minä tullut järkiini. Tiedän, mikä tulevaisuus minua vartoo enkä tahdo ponnistella kohtaloani vastaan. Sitä sormusta, jonka te minulle lahjoititte ja jonka uskoin onnea tuottavaksi taikakaluksi, en minä rohkene enää pitää. Pelkään teidän katuvan, miss Nevil, että niin arvottomalle olette lahjan uskonut; itse pelkään sen muistuttavan minulle liiaksi usein hulluuteni aikoja. Colomba on antava sen teille takaisin… Jääkää hyvästi, neitini! Luultavasti jätätte te pian Korsikan enkä minä teitä vast'edes nähne. Mutta sanokaa sisarelleni, että pidätte minua vielä jossakin arvossa; minä puolestani vakuutan teille yhäti ansaitsevani sen.
O. d. R.
Miss Lyydia oli kääntynyt poispäin lukeaksensa ylläolevan kirjeen; Colomba tarkasti häntä koko ajan tutkivasti ja ojensi sitten hänelle egyptiläisen sormuksen kysyen katseellansa, mitä se merkitsi. Mutta miss Lyydia ei uskaltanut kohottaa päätänsäkään, katseli vain surullisena sormusta, pani sen sormeensa ja kuljetti sitä siinä edes takaisin.
— Rakas neiti Nevil, ettekö voi sanoa minulle, mitä veljeni teille kirjoittaa? kysyi Colomba. Kertooko hän mitään tilastansa?
— Ei, sanoi neiti Lyydia punastuen, ei hän siitä mitään virka… Kirje on kirjoitettu englannin kielellä… Hän pyytää minun sanomaan isälleni, että … ja toivoo, että prefekti selvittää kaikki…
Hieman ilkeämielisesti hymyillen istahti Colomba sängyn laidalle, otti miss Lyydian molemmat kädet omiinsa ja katsoi häneen läpitunkevilla silmillänsä:
— Ettekö tahdo olla niin hyvä, kysyi hän, että vastaatte veljelleni?… Se ilahduttaisi häntä suuresti. Ensi hetkellä ajattelin herättää teidät heti, kun kirje saapui, mutta … en uskaltanut sitä tehdä.
— Siinä teitte väärin, sanoi miss Nevil, sillä jos minun sanani voisivat jotakin…
— Tällä hetkellä minä en voi toimittaa hänelle kirjettä. Prefekti on näette saapunut ja Pietranera vilisee nyt hänen väkeänsä. Saa nähdä, mitä myöhemmin voin tehdä. Oi, jos te tuntisitte veljeni, miss Nevil, niin rakastaisitte te häntä niinkuin minä teen… Hän on niin hyvä ja niin uljas. Ajatelkaahan, mitä hän teki. Yksin ja haavoitettuna kahta vastaan!…
Prefekti olikin palannut… Kuultuansa kylävoudin lähettämältä viestiltä, mitä tapahtunut oli, saapui hän santarmein, sotilasten, yleisen syyttäjän, notarion y.m. kanssa ottamaan selkoa asiasta ja siitä kamalasta tapahtumasta, joka vaikeutti taikka jos niin tahdomme, päätti sukuvihat Pietranerassa. Melkein heti tultuansa tapasi hän eversti Nevilen tyttärinensä eikä salannut heiltä pelkoansa, että juttu näytti saavan huonon käänteen.