— Te kuulutte siis ryövärein seuraan, sanoi toinen sotilaista; teidät viemme me mukanamme!
— Vallan mielelläni, sanoi Colomba, mutta minulla oli täällä eräs ystävätär, joka olisi ensin löydettävä.
— Ystävättärenne on jo tallessa ja te saatte nukkua hänen kanssansa vankilassa.
— Vankilassa? Sen saanemme nähdä. Mutta saattakaahan minut kuitenkin hänen luoksensa.
Sotamiehet saattoivat sitten Colomban ryövärein äskeisille tulisijoille, minne he olivat keränneet voitonmerkit retkestänsä, nimittäin Orson levätin, vanhan pataranin ja vedellä täytetyn saviruukun. Siellä istui myöskin neiti Nevil, jonka sotilaat olivat tavanneet metsässä puolikuolleena pelvosta; kun sotilaat kyselivät häneltä ryövärein lukumäärää ja pakoretken suuntaa, vastasi hän näille aina uudistuvilla itkuntyrskeillä.
Colomba heittäysi hänen syliinsä ja kuiskasi hänen korvaansa, "he pelastuivat!"
Sitten kääntyi hän sotilas-osaston kersanttiin päin:
— Hra kersantti, sanoi hän, näettehän, ett'ei tämä neiti tiedä mitään siitä, mitä te häneltä olette tiedustellut. Antakaa siis meidän palata takaisin kylään, missä meitä levottomuudella odotetaan.
— Kyllä teidät sinne saatetaan ja pikemmin kuin toivottekaan, kaunokaiseni, sanoi kersantti. Ja siellä on teidän tehtävä selkoa, mitä teillä tähän aikaan oli tekemistä … täällä metsässä … ja ryövärein kanssa, jotka pääsivät pakoon. Lempo tietköön, mitä taikakeinoja nuo veitikat käyttänevät, mutta tytöt ne vain noituvat mukaansa, sillä missä ikinä ryövärejä lienee, siellä tapaat aina myöskin kaunottaria.
— Te olette kohtelias mies, hra kersantti, sanoi Colomba, mutta tuhmasti ette tee, jos meitä uskotte. Tuo neiti on prefektin (= kuvernöörin) sukulaisia eikä hänen kanssansa pidä leikitellä, sanon minä.