— Vai niin, otaksunpa, ett'ei Vanninan kuolo juuri herättänyt teissä rakkautta sankariamme, kunnon Sampieroa kohtaan?
— Mutta onko hänen tekonsa teistä todellakin sankarillinen?
— Hänen rikostansa lieventävät ajan villit tavat … ja sitä paitse kävi Sampiero genovalaisten kanssa sotaa elämästä ja kuolemasta; minkä verran olisivat korsikalaiset voineet luottaa häneen, ell'ei hän olisi rangaissut miestä, joka kavalsi heidät genovalaisille?
— Vannina jätti kotinsa kysymättä lupaa puolisoltansa, puuttui matruusi puheeseen, ja sen vuoksi teki Sampiero oikein vääntäessänsä häneltä niskat nurin.
— Mutta puolisoansa pelastaakseen ja häntä rakastaessansa kai
Vannina meni pyytämään armoa genovalaisilta? arveli miss Lyydia.
— Pyytää armoa heiltä oli suoranainen häväistys Sampierolle, huudahti Orso.
— Mutta murhata vaimonsa voi ainoastaan hirviö, sanoi miss Lyydia.
— Niin, mutta tiedättehän, että Vannina rukoili saada kuolla puolisonsa käden kautta.
Onko teistä Otellokin vain hirviö, neiti Nevil?
— Erotus heidän välillänsä on mielestäni suuri: Otello oli mustasukkainen, Sampiero ainoastaan turhamielinen.