Miss Nevil nouti muistikirjansa ja katseli hämmästyneenä, kuinka omituisella tavalla runonsepitsijä Colomba käytti paperia kirjoittaessansa albumiin äskeisen laulunsa. Sen sijaan, että kukin säe olisi ollut rivillänsä, kirjoitti hän ne samalle riville sikäli kuin arkin laajuus sen salli; tällä tapaa kirjoitettuina eivät ne enää olleet runosepustusten tavallisen määrittelyn mukaiset: "runo on sarja eripituisia pikkurivejä, joiden molemmille puolin jätetään reunaa". Sitäpaitse teki miss Lyydia muutamia hauskoja havaintoja neiti Colomban hieman oikullisesta oikeinkirjoituksesta, jolle hän ei voinut olla hymyilemättä, vaikka se nolasikin Orson veljellistä turhamielisyyttä.
Kun levon hetki oli tullut, vetäytyivät molemmat nuoret tytöt kamariinsa. Riisuessaan yltänsä kaulakoristuksensa, korva- ja rannerenkaansa, tarkasteli hän seuralaistansa, joka hamosensa alta veti esille pitkän, vaan muodoltansa sangen oudon tikarin. Sen kätki Colomba huolellisesti ja melkein salaa pöydälle heitetyn mezzaronsa alle, jonka jälkeen hän polvistui ja luki hurskaan rukouksen. Pari minuuttia myöhemmin oli hän vuoteessansa. Hitaasti riisuutuen kuten kaikki englantilaiset naiset ja, luonteeltansa utelias kun oli, lähestyi miss Lyydia pöytää ja nosti — muka neulaa etsiessänsä — mezzaroa, jolloin hän huomasi pitkänlaisen tikarin, jonka pää oli huoliteltu hopealla ja raakunkuorisilla koristeilla. Tikari oli huomattavan merkillistä työtä, nähtävästi vanhanaikainen ja kokoilijoille kallisarvoinen ase.
— Onko täällä tapana, kysyi hän hymyillen, että neitoset kantavat tällaisen pikku aseen kureliivissänsä?
— Se on välttämätöntä, vastasi Colomba huokaisten, täällä kun on niin paljo pahoja ihmisiä!
— Ja olisiko teillä tosiaankin rohkeutta pistää sillä tällä tavoin?
Ja samassa oli hän iskevinänsä tikarilla niinkuin teaatterissa pistetään … ylhäältä alaspäin.
— Kyllä, jos tarvis vaatii, sanoi Colomba vienolla ja sointuvalla äänellänsä, vaikka ainoastaan puolustaessa itseäni tai ystäviäni. Mutta ei sitä niin pidetä… Noin voisitte te itse haavoittua, jos henkilö, jota aiotte pistää, väistyisi äkkiä syrjään.
Nousten istuallensa jatkoi hän:
— Katsokaas, näin teidän on iskettävä. Silloin on isku murhaava, on minulle vakuutettu. Onnelliset ne ihmiset, jotka eivät tarvitse tällaisia aseita.
Colomba huo'ahti, painoi päänsä tyynylle ja sulki silmänsä.
Kauniimpaa, jalompaa ja neitseellisempää päätä ei voinut löytyä!
Parempaa mallia ei itse Feidias olisi voinut toivoa veistäessänsä
Minervaa.