Tällä välin jatkoi Orso matkaansa Colomban kanssa. Nopea kulku esti heitä alussa puhumasta mitään toisillensa. Mutta kun liian jyrkät törmät pakoittivat heitä ajamaan käyden, vaihtoivat he muutamia sanoja ystävistänsä, joista he juuri olivat eronneet. Colomba puhui innostuksella miss Lyydian kauneudesta, hänen vaaleista kiharoistansa ja sirosta käytöksestänsä. Sitten kysyi hän oliko eversti Nevil todellakin niin rikas kuin hän näytti olevan … ja oliko miss Lyydia hänen ainoa lapsensa.
— Sepä olisi siis mainio naimakauppa, sanoi hän. Eversti Nevil näyttää olevan teille sangen ystävällinen…
Kun Orso ei vastannut mitään, jatkoi hän:
— Meidänkin perheemme on ennen ollut rikas … ja on vielä varakkaampia koko saarella. Kaikki nuo signori[15] ovat äpäriä. Tosiylimyksiä ovat vain korpraaleista johtuvat suvut … ja tiedättehän, Orso, että johdatte sukunne Korsikan ensimmäisistä korpraaleista. Perheemme on, kuten tiedätte, kotoisin toiselta puolen vuoristoa,[16] vaikka kansalaissodat pakottivat sukumme asettumaan tälle puolen saarta. Jos minä olisin teidän sijassanne, Orso, en viivyttelisi hetkeäkään pyytääkseni miss Lyydian kättä hänen isältänsä… (Orso kohautti olkapäitänsä). Hänen myötäjäisillänsä ostaisin minä Falsettan metsäpalstat ja viini-lehdot laaksossa kotimme luona. Sitten rakentaisin minä kauniin kivirakennuksen ja korottaisin yhdellä kerroksella sen vanhan tornin, jossa Sambucuccio teki lopun maurilaisjoukosta kreivi Henri le bel Misseren aikana.[17]
— Colomba, sinä olet hupsu, vastasi Orso kiirehtien ratsuansa.
— Te olette mies, Ors' Anton', ja ymmärrätte tietysti paremmin kuin nainen, mitä teidän on tehtävä. Mutta tahtoisinpa mielelläni tietää, mitä esteitä tuo englantilainen eversti voisi keksiä sukuliitolle… Löytyyköhän Englannissa korpraaleja?…
Jotenkin pitkän taipaleen tehtyänsä saapuivat veli ja sisar näin puhellen pieneen kylään lähellä Bocognanoa ja pysähtyivät siihen syödäkseen päivällistä. Siihen he sitten yöpyivätkin erään perhetuttavan luo. Tämä otti heidät vastaan sillä korsikalaisella vieraanvaraisuudella, jota ei voi arvostella, ell'ei ole sitä kokenut. Seuraavana päivänä saattoi isäntä, joka oli ollut rouva della Rebbian kummi-isä, heitä lieu'n matkan päähän kotoansa.
— Katsokaapas noita metsiä ja pensahistoja, sanoi hän Orsolle eron hetkellä, niissä voisi mies, jonkun onnettoman työn tehtyänsä, viettää kymmenkunnan vuotta kaikessa rauhassa, sillä siellä eivät santarmit eivätkä poliisit häntä löytäisi. Nämä metsät ulottuvat aina Vizzavonaan saakka ja jos teillä on ystäviä Bocognanossa tahi sen ympäristössä, ei siellä ole mitään hätää. Kas, mikä kaunis pyssy teillä on tuossa, Ors' Anton', se mahtaa kantaa kauas. Pyhän Neitsyen veren nimessä, kuinka suuri kuula siihen mahtuu! Sillä voisi nähtävästi tappaa parempiakin otuksia kuin metsäsikoja.
Orso vastasi kylmästi pyssyn olevan englantilaista tekoa ja kantavan lyijyä sangen kauvas. Sitten syleiltiin toisiansa ja kumpikin jatkoi matkaansa omalle tahollensa.
Matkustajamme olivat saapuneet jo jokseenkin lähelle Pietraneraa, kun huomasivat edessä olevan vuorisolan luona 7 tai 8 pyssyillä varustettua miestä, joista eräät istuivat maantien kivillä, toiset loikoivat nurmikolla tiepuolessa ja muutamat seisoivat ikäänkuin tähystäen heihin päin. Miesten hevoset kävivät laitumella vähän matkan päässä.