Ja sitten suuteli hän veljensä kättä.
— Mitä joutavaa lapsen rakkautta? Käydä surupuvussa näin kauvan!
— Minä olen sen vannonut, sanoi Colomba varmalla äänellä, enkä riisu surupukuani, ennenkuin…
Samalla katsahti hän ikkunasta Barricinien taloon päin.
— Ja milloin aiot sinä mennä naimisiin? kysyi Orso estäen häntä lausettansa lopettamasta.
— Minä en suostu muihin miehiin kuin sellaiseen, joka suorittaa kolme urotyötä…
Ja sitten katsoi hän taas surullisena vihamiehen asuntoa kohti.
— Minua kummastuttaa, Colomba, ett'ei noin kaunis tyttö jo ole naimisissa. Kas niin, sanopas minulle, kuka sinua täällä kosiskelee. Kai saanen kohta kuulla serenaadeja … ja niiden täytyykin olla kauniita miellyttääkseen niin suurta runoilijatarta kuin sinä olet.
— Kukapa huolisi köyhästä orpotytöstä?… Ja sitä paitse pitää sen miehen, joka saa minut luopumaan surupuvustani, antaa surupuvun aihe naisille tuolla vastapäätä.
— Tuo alkaa jo olla hulluutta, ajatteli Orso itseksensä.