Syödessänsä seuraavana päivänä aamiaista kahden kesken tyttärensä kanssa, virkahti hän: "Ellis kertoi, että Korsikassa olisi erinomainen tilaisuus metsästää; ell'ei se olisi niin kaukana, tekisi mieleni viettää siellä parisen viikkoa."
— Aivan oikein, arveli neiti Lyydia, miks'emme matkustaisi Korsikaan? Sillä aikaa kuin te metsästätte, piirustelen minä; erityisesti huvittaisi minua saada luonnoskirjaani kuva siitä luolasta, jossa kapteeni Ellis kertoi Bonaparten lueskelleen lasna ollessansa.
Tämä oli ehkä ensi kerta, kun tytär hyväksyi isänsä ilmaiseman mielihalun. Ilahtuen tästä odottamattomasta kannatuksesta piti isä sentään viisaimpana olla hiukan vastustelevinansa täten kiihoittaaksensa tyttärensä mieluista oikkua. Mutta turhaan huomautti hän, kuinka villi maa Korsika oli ja kuinka vaikeaa naisen oli siellä matkustella. Miss Lyydia ei peljännyt mitään: päinvastoin olisi hänestä varsin hauskaa matkustella ratsain, ja yölepoa nuotiolla hän odotti kuin ilojuhlaa; ell'ei isä tähän suostuisi, matkustaisi hän Vähään Aasiaan. Sanalla sanoen, hänellä oli vastaus kaikkeen valmiina. Kukaan englantilainen nainen ei ollut ennen käynyt Korsikassa; siksipä oli hänen sinne ensimmäisenä riennettävä. Ja kuinka hauskaa näyttää luonnoskirjaansa, kun jälleen oltiin kotona Saint-James'in torin varrella.
— Mutta miks'ette te näytä tuota erinomaista piirustusta, rakkaani?
— Ah, eihän se ole minkään arvoinen. Se on vain harjoitelma, jonka tekaisin eräästä kuuluisasta korsikalaisesta ryöväristä, joka oli meidän oppaanamme.
— Kuinka? Oletteko te käynyt Korsikassa? j.n.e.
Kun höyrylaivaliikettä ei vielä ollut Ranskan ja Korsikan välillä, oli matkustavaisten käytettävä purjealusta päästäksensä tuolle oudolle saarelle, jonne miss Lyydia oli päättänyt tehdä löytöretken.
Samana päivänä kirjoitti eversti Pariisiin epuuttaen huoneistotilauksensa, jonka hän hyvissä ajoin oli heille varannut, ja teki sopimuksen erään korsikalaisen kuunari-aluksen[5] omistajan kanssa, joka juuri aikoi purjehtia Ajaccioon.
Kuunarissa oli pari mukiin menevää suojaa. Eversti tuotti alukseen ruokatavaroja ja omistaja taas vannoi, että eräs hänen vanhoista matruuseistansa oli kelpo kokki, jonka lihaliemelle ei mikään vertoja vetänyt. Niinikään vakuutti hän neidille sekä hyvää tuulta että kaunista merimatkaa.
Tyttärensä tahdon mukaan sopi eversti laivurin kanssa, ett'ei tämä ottaisi muita matkustajia ja perille tultua sivuuttaisi Korsikan rannikot sillä tavoin, että he saisivat ihailla rantavuoristoa.