II.
Lähtöä varten määrättynä päivänä oli kaikki sälytetty kokoon ja viety alukseen jo aamulla, vaikka määrä oli lähteä matkalle vasta iltatuulella. Odotellessansa käveli eversti tyttärinensä Canebierellä, kun laivuri yllätti hänet pyytäen lupaa saada ottaa mukaan erään omaisensa, nim. vanhimman poikansa kummin pikkuserkun, joka kiireisiä asioita varten palasi syntymämaahansa Korsikaan eikä tiennyt muuta mahdollisuutta sinne päästä.
— Se on erittäin kelpo sotilas, lisäsi
kapteeni Matei, ja palvelee upseerina kaartin jääkärijalkaväessä; mies olisi jo kai everstinä, jos se Toinen vain olisi vielä keisarina.
— No, koska se on sotilas, niin tulkoon, sanoi eversti lisäten: niin, vallan mielelläni näen, että hän tulee kanssamme!
Mutta miss Lyydia huudahti väliin englannin kielellä:
— Jalkaväen upseeri! (Hänen isänsä oli palvellut ratsuväessä, jonka vuoksi tytär halveksi muuta aseväkeä)… Ehkä on mies ilman kasvatusta, joka päälle päätteeksi tulee merikipeäksi ja turmelee meiltä koko matkan hauskuuden!
Laivuri ei ymmärtänyt sanaakaan englannin kieltä, mutta näytti kuitenkin käsittävän, mitä miss Lyydia sanoi myrtistäen kaunista suutansa; hän alkoi nim. ylistää sukulaistansa kolmessa eri suhteessa ja lopetti puheensa vakuuttaen, että nuori upseeri oli kaikin puolin comme il faut, jonka takasi hänen sukuperänsä Kaporaalien eli Korpraalien perheestä; eikä hän tulisi häiritsemään everstiä mitenkään, sillä laivuri pitäisi huolen siitä, että upseeri saisi sijansa jossakin sopukassa, missä hänen läsnä-oloansa tuskin huomattaisiin.
Everstistä ja miss Lyydiasta oli omituista kuulla, että Korsikassa löytyi sukuja, joissa isät ja pojat olivat korpraaleja, mutta kun he tietysti otaksuivat näiden olevan jalkaväen korpraaleja, arvelivat he nuoren miehenkin olevan jonkun köyhän raukan, jonka laivuri ihmisrakkaudesta otti mukaansa. Jos nuorukainen sitä vastoin olisi ollut oikea upseeri, niin olisi heidän täytynyt puhella ja aterioida hänen kanssansa. Mutta korpraalista ei heidän tarvinnut välittää eikä häiriytyä, olletikin kun tällä ei ollut miehistöä mukanansa eikä tämä siis myöskään voinut — pistin kiväärin nenässä — saattaa ketään sinne, mihin asianomaisen ehkä ei tee mieli seurata häntä.
— Onko sukulaisenne altis meritaudille? kysyi neiti Nevil kuivasti.