— Koska teitä ei haluttanut syödä päivällistä kanssamme, Ors'Anton, sanoi hän, annan minä teille sen neuvon, ett'ette enemmällä viivykillä tee neiti Colombaa levottomaksi. Eikä ole aina hyväkään kuljeskella autioteitä enää auringonlaskun jälkeen. Kuinka olette te lähtenyt liikkeelle aseetonna? Näillä tienoin löytyy pahojakin ihmisiä, niin että olkaa varuillanne. Tänään ei teidän kuitenkaan tarvitse peljätä mitään. Barricinilaiset palaavat juuri kotiinsa, prefekti mukanansa. Tämän olivat he nim. tavanneet tiellä ja prefekti jää päiväkaudeksi Pietraneraan, ennenkuin matkustaa Corteen laskeakseen peruskiven eräälle rakennukselle, kuten minulle kerrottiin. Tuhmuutta tietysti kaikki tyyni. Tämän yön lepää hän Barricinein luona. Mutta huomenna ovat nämä taas vapaita. Vincentello on aika roisto eikä Orlanducciokaan juuri parempi ole. Koettakaa kohdata heidät erikseen, tänään toisen, huomenna toisen, mutta olkaa varuillanne heidän suhteensa, sanon minä.
— Kiitos neuvosta, sanoi Orso, mutta meillä ei ole mitään yhteistä.
Ell'eivät he etsi minua, ei minulla ole heille mitään sanottavaa.
Ryöväri vei kielen toiselle puolen suuta aikaansaaden näin omituisen mäiskähdyksen samalla kuin hänen kasvoillensa kuvausi ivallinen ilme. Mutta muuten ei hän vastannut mitään. Orso nousi lähteäkseen.
— Muistaessani pyydän kiittää teitä lähettämästänne ruudista, sanoi Brandolaccio; se tulikin hyvään tarpeeseen. Nyt ei minulta puutu mitään … toisin sanoen … kenkäni ovat tosin huononlaiset, mutta teenpähän piakkoin itselleni uudet muhvelin nahasta.
Orso pisti pari viiden frangin rahaa ryövärin käteen.
— Colomba sinulle ruudin lähetti; kas tässä, osta kengät itsellesi, mies.
— Mitä tuhmuuksia, hra luutnantti, huudahti Brandolaccio ojentaen rahat takaisin. Pidättekö te minua kerjäläisenä? Leipää ja ruutia otan minä tosin vastaan, mutta muuta en … en ollenkaan mitään muuta.
— Vanhojen sotilaskumppalien kesken luulin avuliaisuuden käyvän laatuun. Mutta niinkuin tahdot… Hyvästi!
Pistettyänsä salaa kuitenkin rahat ryövärin pussiin, poistui hän kaupunkiin päin.
— Hyvästi, Ors' Anton', sanoi teoloogi. Ehkäpä kerran tapaamme toisemme maquis-pensaston helmassa, niin voimme sitten jatkaa Virgilion tutkimista.