Sitten kääntyi hän nuoreen mieheen puhutellen tätä ranskaksi.
— Sanokaapa, nuori ystäväni, missä rykmentissä te palvelette?
Nuori mies tyrkkäsi hieman pikku-orpanansa kummin isää, pidätti pilkallisen hymyn, joka pyrki hänen huulillensa, ja vastasi palvelleensa kaartin jalkaväen jääkäreissä ja tulleensa nyt lomalle 7:stä keveästä jääkäripataljoonasta.
— Olitteko mukana Waterloossa? Te näytätte vielä sangen nuorelta, niin että…
— Anteeksi, herra eversti. Waterloo on ainoa taisteluni.
— Sen voitte laskea kahdeksi, sanoi eversti.
Nuori korsikalainen puri huuliansa.
— Isä, lausui Lyydia englannin kielellä, kysykääpä häneltä, rakastavatko korsikalaiset Bonaparteansa?
Ennenkuin eversti oli ehtinyt kääntää kysymyksen ranskaksi, vastasi nuori mies jotenkin hyvällä, vaikka vähän murteellisella englannin kielellä:
— Tiedättehän, neiti, ett'ei kukaan ole profeetta omassa maassansa. Me Napoleonin maamiehet emme ehkä yleensä pidä hänestä niin paljoa kuin ranskalaiset. Mutta mitä minuun tulee, rakastan ja ihailen minä häntä huolimatta siitä, että sukumme on ennen muinoin ollut vihamielisissä väleissä hänen sukunsa kanssa.