— Kuulkaas, hyvä Gamba, minä en jaksa kävellä, teidän täytyy kantaa minut kaupunkiin.
— Äsken sinä kuitenkin juoksit kuin vuorikauris, vastasi julma voittaja; mutta olehan huoletta: minä olen niin hyvilläni siitä, että sinut vihdoinkin sain kiinni, jotta kantaisin sinut peninkulman vaikka seljässäni väsymystä ensinkään tuntematta. Muuten aiomme valmistaa sinulle paarit oksista ja päällystakistasi; ja Crespolin vuokratalolla on meillä hevosetkin.
— Hyvä, sanoi vangittu; kai te panette hiukan olkia paareille, että minun on mukavampi olla.
Sillä välin kuin muutamat jääkäreistä puuhailivat valmistellen jonkunlaisia kantopaareja kastanjan oksista ja toiset sitoivat Gianetton haavaa, ilmestyi Mateo Falcone vaimoineen äkkiä erään palolle vievän polun käänteestä. Vaimo käveli kovasti kyyryssään kantaen tavattoman suurta kastanjasäkkiä, sillä aikaa kuin hänen miehensä astui herrana edellä ainoastaan pyssy kädessä ja toinen kantoremmissä; miehen arvo ei näet salli hänen kantaa muita taakkoja kuin aseensa.
Nähdessään sotamiehet arveli Mateo heti, että ne olivat tulleet häntä vangitsemaan. Mutta mistä tämä ajatus? Oliko Mateolla mitään oikeuden kanssa tekemistä? Ei. Hänhän oli päinvastoin hyvässä maineessa. Hän oli, kuten sanotaan, hyvämaineinen ja itsenäinen mies; vaan hän oli korsikalainen ja vuoristolainen eikä Korsikan vuoristolaisten joukossa ole monta, joka ei tarkoin muistellessaan löytäisi menneisyytensä ansioluettelosta jotakin pikku rikosta sellaista kuin pyssynlaukausta, tikarin pistoa tai jotakin muuta vähäpätöisyyttä. Mateolla oli parempi omatunto kuin ehkä kenelläkään muulla, sillä ainakaan kymmeneen vuoteen ei hän ollut tähdännyt pyssyänsä ihmistä kohti; mutta siitä huolimatta oli hän varovainen ja varustausi ankaraan itsepuolustukseen, jos tarvis sellaista vaati.
— Vaimo, sanoi hän Guiseppalle, heitä alas säkkisi ja ole varuillasi.
Tämä tottelikin silmänräpäyksessä. Mateo antoi hänelle pyssyn, joka oli ollut kantoremmissä ja joka ehkä olisi ollut vain vastuksena. Sitten latasi hän kädessään olevan tuliputken ja astui verkalleen taloansa kohti pujotteleiden tien varrella kasvavien puiden välistä ja ollen valmiina pienimmänkin vihamielisyyden huomatessaan viskautumaan paksuimman puunrungon taakse, mistä hän turvattuna voi itse ampua. Vaimo astui hänen jälkiään kantaen varapyssyä ja patroonalaukkua. Hyvän aviovaimon velvollisuus on näet taistelun tullessa ladata miehensä ampuma-aseet.
Ajutantille taas tuli aika hätä nähdessään Mateon lähestyvän näin verkkasin askelin, pyssy tanassa ja sormi liipasimella.
— Jos Mateo, ajatteli hän, sattuisikin olemaan Gianetton sukulainen taikka hänen ystävänsä, jota hän tahtoo puolustaa, niin tulisivat luodit hänen molemmista pyssyistään kahteen meistä yhtä varmasti kuin kirjeet postissa; ja jos hän tähtää minuun, sukulaisuudesta huolimatta!…
Tällaisessa hämmennystilassa teki hän sangen rohkean päätöksen: hän astui näet yksin Mateota kohti kertoakseen hänelle koko tapauksen ja lähestyi häntä kuin ainakin vanhaa tuttavaa; mutta tuo pieni välimatka, joka erotti hänet Mateosta, tuntui hänestä hirveän pitkältä.