— Hei, kuules, vanha toveri, huusi hän, — no, mitäs sinulle kuuluu, hyvä ystävä? Tunnetko sinä minua, Gamba orpanaasi.
Sanaakaan vastaamatta pysähtyi Mateo ja sillä aikaa kun toinen puheli, nosti hän verkalleen pyssyänsä, niin että sen suu oli taivasta kohti ajutantin likelle saapuessa.
— Hyvää päivää, veljeni,[9] sanoi ajutantti ojentaen hänelle kätensä. Onpa siitä aikoja kuin minä olen sinua nähnyt.
— Päivää, veli.
— Tulin ohikulkiessani sanomaan sinulle ja orpana Pepalle hyvänpäivän. Olemme tänään olleet pitkällä matkalla, vaan ei sovi valitella vaivojaan, kun on saanut sellaisen saaliin kuin me. Saimme näet juuri kiinni Gianetto Sanpieron.
— Jumalan kiitos! huudahti Giuseppa. Viime viikolla varasti hän meiltä lypsyvuohen.
Gambaa nämä sanat ilahduttivat.
— Kurja raukka! sanoi Mateo, hän oli nälkäinen.
— Se veijari puolustihe kuin jalopeura, jatkoi ajutantti hiukan nolostuneena — hän tappoi minulta yhden jääkärin eikä tyytynyt vielä siihenkään, vaan katkasi korpraali Chardonilta käsivarren; mutta siitä ei ollut paljo vahinkoa, olihan hän vain ranskalainen… Sitten oli hän piiloutunut niin viisaasti, ettei lempokaan olisi häntä keksinyt. Ilman pientä orpanaani Fortunatoa en häntä olisi ikinä löytänyt.
— Fortunatoa! huudahti Mateo.