— Orpanani ajutantti.
Faleone tempasi kellon ja lennätti sen sellaisella voimalla erääseen kiveen, että se pirstausi tuhanneksi muruksi.
— Vaimo, sanoi hän, onko tuo poika minun tekemäni?
Giuseppan ruskeat posket lensivät tulipunaisiksi.
— Mitä sinä sanotkin, Mateo, ja muistatko, kenelle puhut?
— No niin, tuo poika on siis heimonsa ensimmäinen kavaltaja.
Fortunaton nyyhkytykset kävivät kahta vertaa äänekkäämmiksi ja Falcone tuijotti häneen yhäti ilveksensilmillään. Vihdoin löi hän pyssynsä perällä kerran maahan, heitti sen sitten olalleen ja lähti astumaan palolle päin huutaen Fortunatoa tulemaan perästä. Poika totteli.
Giuseppa juoksi Mateon jälkeen ja tarttui häntä käsivarteen.
— Hän on sentään sinun poikasi, sanoi hän vapisevalla äänellä ja katsoi mustilla silmillään miestänsä silmiin nähdäksensä, mitä hänen mielessään liikkui.
— Laske irti minut! vastasi Mateo, minä olen hänen isänsä.