Giuseppa syleili poikaansa ja meni itkien tupaan. Siellä heittäysi hän polvilleen pyhän Neitsyen eteen ja rukoili kiihkeästi. Sillä välin astui Falcone pari sataa askelta polkua myöten eikä pysähtynyt ennen kuin tuli erään laakson luo, jonne hän laskeusi. Siinä tutki hän maaperää pyssynsä perällä ja huomasi sen olevan pehmeän ja helpon kaivaa. Paikka tuntui hänestä tarkoitukseensa soveliaalta.
— Fortunato, mene tuon suuren kiven luo.
Poika teki niinkuin käskettiin ja laskeusi sitten polvilleen.
— Lue rukouksesi.
— Isä, isä, älkää tappako minua.
— Lue rukouksesi! toisti Mateo hirvittävällä äänellä.
Supattaen ja nyyhkyttäen luki poikanen isä meidän ja uskontunnustuksen. Isä vastasi kovalla äänellä Amen! kummankin rukouksen perästä.
— Siinäkö ovat kaikki rukoukset, mitä osaat?
— Isä, osaan minä vielä Ave Marian ja sen, jonka täti minulle opetti.
— Se on sangen pitkä, vaan menköön.