— Laaksossa. Aion juuri haudata hänet. Hän kuoli kristittynä ja minä luetan hänelle messun. Käy sano vävylleni Tiedoro Bianchille, että hän muuttaa meille asumaan.
1829.
Etuvarustuksen valloitus.
Eräs ystäväni upseeri, joka joitakuita vuosia sitten kuoli kuumetautiin Kreikassa, kertoi minulle muutamana päivänä ensimmäisestä ottelusta, jossa hän oli ollut mukana. Hänen kertomuksensa vaikutti minuun niin voimakkaasti, että heti lomahetken saatuani kirjoitin sen muististani paperille. Tässä se nyt on:
Saavuin rykmenttiin syyskuun 4:n päivän iltana. Everstin tapasin leirikentällä. Ensin otti hän minua jotenkin tylysti vastaan; mutta kenraali B:n antaman suosituskirjeeni luettuansa muutti hän käytöstänsä ja lausui muutamia kohteliaita sanoja.
Hän esitti minut kapteenilleni, joka juuri palasi eräältä partioretkeltä. Tämä kapteeni, jota minulla tuskin oli aikaa tarkastaa tunteakseni, oli iso, tummaverinen ja ulkomuodoltaan ankaran ja tylyn näköinen mies. Tavallisena sotamiehenä oli hän alkanut uransa ja voittanut sekä olkalippunsa että kunnianmerkkinsä taistelutantereella. Hänen äänensä oli käheä ja heikko ollen omituisesti vastakkainen hänen melkeinpä jättiläismäiselle vartalolleen. Syynä tähän outoon äänenkäheyteen sanottiin olevan erään luodin, joka oli kerrassaan lävistänyt hänet Jenan tappelussa.
Kuultuaan, että minä olin juuri päässyt Fontainebleaun sotakoulusta, virnisti hän kasvojansa sanoen:
— Luutnanttiin kaatui eilen…
Minä ymmärsin hänen tällä tahtovan sanoa: "Teidän pitäisi muka täyttää hänen sijansa, vaan siihen ette te kykene". Huulillani pyöri jo pisteliäs vastaus, mutta minä hillitsin itseni.
Kuu nousi Cheverinon etuvarustuksen takaa, joka sijaitsi kahden kanuunankantaman päässä leirituliltamme. Suuri ja punainen se oli, kuten tavallisesti noustessaan. Mutta tuona iltana näytti se tavallistaan suuremmalta. Hetkisen kuluessa häämötti koko varustus vallan synkkänä kuun heleässä hohteessa. Se muistutti puhkeamaisillaan olevan tulivuoren kartiomaista huippua.