Tamango laukasi ja orjatar kaatui kuolleena maahan.

— Kas niin, ja nyt toinen! huusi Tamango tähdäten erästä vallan murtunutta vanhusta: ryyppy viinaa taikka minä…

Toinen hänen vaimoistaan tyrkkäsi hänen käsivarttansa, niin että kuula lensi ilmaan. Tämä oli näet huomannut, että mies, jonka Tamango yritti ampua, oli eräs poppamies eli taikuri, joka oli ennustanut hänen tulevan kuningattareksi.

Viinasta raivostuneena ei Tamango enää voinut hillitä itseänsä nähdessään, että hänen tahtoansa vastustettiin. Armotta löi hän vaimoansa pyssyn perällä ja kääntyi sitten Ledoux'n puoleen:

— Kuules, sanoi hän, saat minulta tämän naisen.

Hän oli hyvännäköinen. Ledoux katseli häntä hymyillen, tarttui hänen käteensä ja virkahti:

— Hänelle minä kyllä sijan tiedän.

Tulkki oli ihmisystävällinen mies. Hän antoi Tamangolle pahvisen tupakkakotelon ja pyysi omakseen kuusi jälellä olevaa orjaa. Sitten päästeli hän heidät irti kaulahangoista ja salli heidän mennä, minne vain hyväksi näkivät. Heti he pelastautuivatkin mikä minnekin päin, vaan joutuivat aivan ymmälle miettiessään palausta kahdensadan peninkulman päässä rannikolta oleville kotiseuduilleen.

Sillä välin lausui kapteeni Tamangolle jäähyvästit ja ehätti viemään lastiansa laivalle niin pian kuin suinkin. Ei ollut viisasta vitkastella kovin kauvan joella, sillä risteilijät voivat palata takaisin; seuraavana päivänä tahtoikin hän jo sukeutua matkalle. Tamango taas nukahti nurmikolle varjopaikkaan humalaansa selvittääkseen.

Herätessään näki hän laivan jo täysissä purjeissa viilettävän jokea alaspäin. Pää eilisestään vielä kohmeloisena kysyi Tamango vaimoansa Aychétä. Hänelle vastattiin, että tämä raukka oli tullut pahoittaneeksi hänen mieltänsä ja että hän oli lahjoittanut vaimonsa valkoiselle kapteenille, joka oli vienyt hänet mukaansa laivalle. Tämän kuullessaan löi Tamango hämmästyneenä otsaansa, tempasi pyssynsä, ja kun joki teki useita polvekkeita ennen kuin mereen laskeusi, juoksi hän suorinta tietä erään pienen lahden pohjukkaan, joka oli noin puolen peninkulman päässä joen suulta. Siellä toivoi hän löytävänsä kanootin yllättääkseen sillä prikin, jonka kulkua joen polvekkeet hidastuttivat. Eikä hän pettynytkään: hän ehti todellakin hypätä kanoottiin ja saavuttaa neekerilaivan.