— Hei, lapsukaiset, tanssikaa te ja huvitelkaa itseänne, huusi kapteeni jylisevällä äänellä ja tavattoman pitkää piiskaa paukuttaen.
Ja paikalla mustaihoiset hyppelivätkin ja tanssivat.
Jonkun aikaa pysyi Tamango haavansa tautta kansiluukun alla. Vihdoin ilmestyi hänkin yläkannelle ja kantaen ylpeästi päätänsä pelonalaisen orjalauman keskessä silmäili hän surullisesti, vaan tyynesti äärettömille ulapoille, jotka laivaa ympäröivät; sitten heittäysi tai paremminkin vaipui hän pitkälleen etukannelle huolimatta edes järjestellä rautojansa, niin että ne olisivat olleet hänelle mukavammat. Istuen peräkannella poltteli Ledoux levollisesti piippuansa. Hänen vieressään seisoi Ayché, ilman rautoja, sininen, komea pumpulihame yllä, jaloissa sievät marokiinitohvelit ja kädessä juomatavaroilla varustettu tarjotin, valmiina kaatamaan hänelle juotavaa. Nähtävästi oli hän korkeassa asemassa kapteenin luona. Eräs Tamangoa vihaava mustaihoinen viittasi tälle, että katsoisi sinne päin. Tamango käänsi päätänsä, huomasi heidät ja kiljahti; hypäten samalla äkkiä ylös juoksi hän peräkannelle päin ennen kuin vartioivat matruusit ehtivät pidättää häntä moisesta kaikkea merikulkujärjestystä vastaan sotivasta rikoksesta:
— Ayché! huusi hän hirvittävällä äänellä, niin että Aychékin parkasi säikähdyksestä; etkö sinä luule valkoihoisten maassa olevankaan mitään Jumbo-Emoa?
Matruusit hyökkäsivät jo sauvat kohona paikalle; vaan Tamango kääntyikin kädet ristissä ja rauhallisen tyynenä paikoilleen takaisin, sillä välin kuin Ayché kyyneleitä vuodattaen näytti vallan kivettyneen noiden salaperäisten sanojen voimasta.
Tulkki selitti, mitä tuo hirvittävä Jumbo-Emo, jonka pelkkä nimi jo herätti sellaista kauhua, oikeastaan merkitsi.
— Se on neekerein Syöjätär (eli Para), sanoi hän. Kun joku aviomies pelkää vaimonsa tekevän samaa mitä useat vaimot tekevät Ranskassa ja Afrikassa, pelottelee hän tätä Jumbo-Emolla. Minä se olen nähnytkin Jumbo-Emon ja päässyt koko juonen perille; mutta mustaihoiset … se on niin yksinkertaista, vaan he eivät käsitä mitään. Ajatelkaahan kun eräänä iltana naisten tanssiessa folgaria, kuten he omalla kielellään sitä sanovat, pienestä ja pimeästä tiheiköstä äkkiä kuuluu outoa soittoa ilman että ketään soittoniekkaa näkyy; kaikki soittajat olivat piiloutuneet metsään. Siellä oli putkihuiluja, puisia tamburiineja, n.k. balafoseja ja kurbitsipuoliskoista tehtyjä kitaroita. Kaikilla näillä soitettiin jotakin, jonka olisi pitänyt houkutella itse pirunkin esille. Niin pian kuin naiset kuulivat soiton, alkoivat he vavista ja yrittivät paeta, mutta aviomiehetpä pidättivät heitä: naisparat tiesivät kyllä, mikä heitä odotti. Yht'äkkiä ilmestyy metsästä huippumaston pituinen, valkea olento, pää pyöreä kuin vakan pohja, silmät suuret kuin touvinreiät (écubiers) ja tulta lieskaava häntä niinkuin pirulla. Sitten se lähestyi verkalleen, vallan verkalleen, vaan ei kuitenkaan lähemmäksi kuin noin puolen kaabelin päähän metsästä lukien. Vaimot huutamaan:
— Kas Jumbo-Emo tulee!
Ja he kirkuivat kuin osterinkauppiaat. Silloin miehet heille:
— Kas nyt, veitikat, sanokaa heti oletteko olleet uskollisia; jos valehtelette, niin nielee Syöjätär teidät vallan tuoreeltaan. Muutamat olivatkin niin yksinkertaisia, että tunnustivat, ja saivat aviomiehiItään kelpo selkäsaunan.