Alla päin ja kyyneleet puoleksi suljetuissa silmissään asteli Roger edes takaisin kammarissansa. Teidän olisi varmaankin tullut häntä sääli nähdessänne hänet sellaisena.
— Tiedätkös, sanoi Gabrielle, että jollei tuntisi sinun romantillista tunteellisuuttasi, voisi melkein luulla sinun pelanneen väärin?
— Ja jospa se olisikin totta? huudahti Roger koleasti, pysähtyen hänen eteensä.
— Vielä mitä, vastasi tämä hymyillen, sinä et ole kyllin älykäs väärinpelaajaksi.
— Vaan minä olen väärinpelaaja, Gabrielle, kurjan kurja väärinpelaaja.
Gabrielle huomasi hänen liikutuksestaan, että Roger puhui liiankin totta; hän heittäysi sohvalle eikä kotvaan sanaa virkkanut.
— Mieluummin, sanoi hän vihdoin liikutetulla äänellä, mieluummin olisin kuullut sinun tappaneen vaikka kymmenen miestä kuin pelanneen väärin.
Puolen tuntia seurasi sitten haudan hiljaisuutta. He istuivat molemmat samassa sohvassa eivätkä kertaakaan toisiinsa katsahtaneet. Roger nousi siitä ensimmäisenä ja toivotti jotenkin tyynesti hyvää yötä lemmitylleen.
— Hyvää yötä! vastasi tämä kuivan kylmästi.
Roger kertoi minulle myöhemmin, että hän olisi ampunut itsensä vielä samana iltana, ellei hän olisi peljännyt toverien aavistavan syytä hänen itsemurhaansa. Jälkimuistonsa tahtoi hän säilyttää tahratonna.