Sillä välin otin minä huostaani Roger'n pistoolit ja tikarin.
— Rakas ystäväni, Roger, sanoin minä, sinulla on lemmitty ja toveri, jotka rakastavat sinua. Usko minua, että sinulla voi olla vielä jotakin onnea tässä maailmassa, sinullakin.
Syleiltyäni häntä kiiruhdin pois jättäen hänet kahdenkesken
Gabriellen kanssa.
Luulenpa, ettemme olisi onnistuneet muuta kuin saada hänen päätöksensä toimeenpanoa hiukan lykätyksi, jollei hän olisi saanut ministeriltä käskyä lähteä ensimmäisenä luutnanttina eräälle fregatille, jonka piti risteilemän Intian merille, pujahdettuaan ensin sataman suulla vahtivan englantilaisen laivaston läpi. Yritys oli uhkarohkea. Kuvasin hänelle, että oli kauniimpaa kuolla jalosti englantilaisten kuulan lävistämänä kuin lopettaa itsensä ilman kunniaa ja hyötyä isiensä maalle. Hän lupasi jäädä eloon. Noista neljästäkymmenestä tuhannesta hän jakeli puolet rammoiksi joutuneille matruuseille tai merimiesten leskille ja lapsille. Loput antoi hän Gabriellelle, joka ensiksi vannoi käyttävänsä ne kaikki hyväntekeväisiin tarkoituksiin. Tyttöraukalla oli kyllä aikomuskin pitää sanansa; vaan tämä innostus oli hänessä lyhytikäistä. Sain jäljestä päin tietää hänen antaneen muutamia tuhansia köyhille. Jäännöksellä osti hän itselleen koristuksia.
Saimme siis Roger'n kanssa palveluksen eräällä kauniilla fregatilla nimeltä Galatea; sotamiehet olivat uljaita, hyvin harjoitettuja ja kuuliaisia. Vaan päällikkömme oli ymmärtämätön mies, joka luuli olevansa Juhana Bart sen tähden, että hän kiroili paremmin kuin jalkaväen kapteeni, melskasi huonoa ranskaa eikä ollut koskaan tietopuolisesti tutkinut ammattiansa, jota hän muuten käytännössäkin tunsi jotenkin keskinkertaisesti. Alussa oli onni kuitenkin myötäinen. Pääsimme onnellisesti lähtemään laivasatamasta, kiitos olkoon ankaralle vihurituulelle, joka pakotti vahtivan laivaston peräytymään sataman suulta ulommaksi, ja aloitimme risteilymme polttamalla erään englantilaisen korvetin ja sen seuralaivan Portugalin rannikoilla.
Purjehdimme verkalleen Intian meriä kohti kärsien vastustuksia epäsuotuisista tuulista ja kapteenimme vääristä manöövereistä, jonka taitamattomuus lisäsi risteilymme vaarallisuutta.
Ollen milloin korkeampien voimain ajeltavana, milloin kauppalaivoja ahdistellen emme me viettäneet ainoatakaan päivää ilman jotakin uutta seikkailua. Mutta Roger'n synkkiä ajatuksia, jotka lakkaamatta häntä vaivasivat, ei voinut karkoittaa tuo uhkarohkea merielämä enemmän kuin ne rasituksetkaan, joita hänelle uskotun laivan yksityishoito tuotti. Hän, joka ennen kävi satamamme toimeliaimmasta ja loistavimmasta upseerista, ei nyt tehnyt mitään yli velvollisuutensa. Niin pian kuin palvelusaika oli lopussa, lukitsi hän itsensä kammariinsa ilman kirjoja tai papereita. Ja näin vietti tuo onneton mies kokonaisia tuntia peräkkäin vuoteellansa voimatta kuitenkaan nukkua.
Nähdessäni hänen surumielisyytensä tulin hänelle eräänä päivänä sanoneeksi:
— Mitä hittoa, sinä rakas ystäväni, annat tuon vertaisen murtaa itsesi. Sinä olet keplotellut viisikolmatta napoleonia tuolta pitkältä hollantilaiselta. No hyvä! — ja sinä kadut ihan miljoonan edestä. Kuules, sanoppas minulle, miksi et sinä ensinkään kadu sitä, että rakastelit N:n pormestarin rouvaa? Ja kyllä se sentään oli toista kuin nuo viisikolmatta napoleonia.
Hän käännähti vuoteellaan antamatta vähintäkään vastausta.