— Ehkäpä meidän ensimmäiset laukauksemme tekevät viholliselle sellaisia vaurioita, että hän näkee hyväksi lakata meitä ahdistamasta, sanoin minä.
— Kuulehan, minä en tahdo joutua vangiksi; minä haluan kaatua taistelussa; tämän surkeuden on jo aika loppua. Jos minä onnettomuudekseni tulisin ainoastaan haavoitetuksi, niin lupaathan sinä kunniasanallasi heittää minut mereen. Meri se on minunlaisen tosimerimiehen parhain kuolinvuode.
— Mitä hullutuksia! huudahdin minä, ja mitä tehtäviä sinä minulle annatkin!
— Sinä täytät hyvän ystävän velvollisuuden. Sinä tiedät, että minun täytyy kuolla. Kuten muistanet suostuin minä luopumaan itsemurhasta ainoastaan siinä toivossa, että kaatuisin taistelussa. No siis, anna minulle sanasi; jos sinä kieltäydyt, täytyy minun pyytää tätä palvelusta tuolta ylilaivamieheltä, joka varmaankaan ei kieltäy.
Mietittyäni jonkun aikaa vastasin minä hänelle:
— Minä annan sanani siitä, että täytän tahtosi, jos sinä tulet kuolettavasti haavoitetuksi, niin ettei ole enää parantumisen toivoakaan. Siinä tapauksessa suostun lyhentämään kärsimyksiäsi.
— Minä tulen kuolettavasti haavoitetuksi tai kerrassaan tapetuksi.
Hän ojensi minulle kätensä, jota minä lujasti puristin. Sen jälkeen oli hän tyynempi ja näkyipä hänen silmissään jonkunlaisen sotailon välähdyksiäkin.
Kello kolmen tienoilla puolen päivän jälkeen alkoivat vihollisen kanuunat jo kantaa meidän touvilaitoksiimme asti. Me reivasimme silloin osan purjeitamme, käännyimme sivuttain Alcestea kohti ja jatkoimme lakkaamatonta tulta, johon englantilaiset pontevasti vastasivat. Noin tunnin taistelun jälkeen tahtoi kapteenimme, joka ei tehnyt mitään ennakolta miettimättä, koettaa ryntäystä. Vaan meillä oli jo kosolta kuolleita ja haavoitettuja ja jäljelle jäänyt miehistö oli jo laimistunut; sen lisäksi olivat touvilaitoksemme kärsineet suuria vahingoita ja mastotkin olivat pahasti vioittuneet. Samassa kuin me levitimme jälleen purjeemme lähestyäksemme englantilaista, kaatui pilalle ammuttu suurmastomme hirmuisella melulla maahan. Alceste käytti tästä onnettomuudesta syntynyttä hämminkiä heti hyväksensä. Se liukui laivamme peräpuolelle ja lähetti siitä puolen pistoolin kantaman päästä täyssivuisen linjalaukauksen, joka lävisti fregatti parkamme perästä keulaan saakka, meillä kun vielä ei tällä taholla ollut muuta kuin kaksi pientä tykkiä vastaukseksi. Olin silloin aivan lähellä Roger'ta, joka juuri hakkautti poikki niitä sivutouveja, jotka vielä pitivät kaatunutta mastoa hiukan koholla. Tunsin jonkun tarttuvan kovasti käsivarteeni, käännyn ympäri ja näen hänen, Roger'n, makaavan vallan verissään kannella. Hän oli saanut kartushilaukauksen vatsaansa.
Kapteeni juoksi hänen luoksensa: