— Myönnetään! huudettiin kuin yhdestä suusta.
— Älkäämme saattako ketään epätoivoon, sanoi Jules, antakaamme poikkeussija hra N:lle, varsinkin kun hän pääsee puhumaan politiikasta.
— Te myöntänette kai heti, jatkoi Thémines, että rouva de Coursy, jos kukaan, on älykäs nainen.
Seurasi lyhyt äänettömyys. Saint-Clair loi silmänsä maahan ja kuvitteli että kaikki tarkastivat vain häntä.
— Kukapa sitä kieltänee? sanoi hän vihdoin kumartuen lautasensa yli ja näennäisesti suurella uteliaisuudella porsliinille maalattuja kukkasia tutkiskellen.
— Minun mielestäni, lausui Jules äänekkäämmin, minun mielestäni on Pariisissa ainoastaan kolme tosimiellyttävää naista ja niistä on hän yksi.
— Tunsin hänen miehensä, sanoi eversti. Hän näytteli minulle usein erinomaisia kirjeitä vaimoltaan.
— Auguste, keskeytti Hector Roquantin, esittäkääpä minut kreivittärelle. Kerrotaan teidän olevan hänen luonaan poudan ja sateen aikana.
— Sitten loppusyksyllä, mutisi Saint-Clair, kun hän saapuu takaisin Pariisiin… Minä … minä en luule hänen välittävän vieraista siellä maalla.
— Tokko aiotte kuunnella minua! huusi Thémines.