— Massignyn! päinvastoin luulin teidän mielellännekin taas tahtovan nähdä häntä?
— Massigny raukka!
— Massigny raukkako?
— Auguste, sanokaas mikä teidän on tänä iltana, minä pyydän. Teidän hymyilyssänne on jotakin pirullista. Te näytätte siltä kuin laskisitte leikkiä itsennekin kanssa.
— Kas, kas kuinka te kohtelette minua yhtä huonosti kuin teidän ystävättärenne, nuo vanhat leskirouvat.
— Niin, Auguste, te olette tänään sen näköinen kuin tavallisesti olette ihmisten kanssa, joista ette pidä.
— Te häijy! Kas niin, antakaa nyt minulle kätenne.
Hän suuteli lemmittyänsä kädelle ivallisesti hymyillen ja sitten katselivat he toisiansa minuutin aikaa. Saint-Clair loi ensiksi silmänsä maahan ja huudahti:
— Kuinka vaikea tässä maailmassa on elää joutumatta häijyksi! Ei saisi koskaan puhua muusta kuin ilmasta ja metsästyksestä taikka keskustella teidän vanhojen ystävättärienne kanssa heidän hyväntekeväisyyskomiteansa kulunkiarvioista.
Hän otti erään paperilipun pöydältä.