Kreivitär pani hämmästyneenä kätensä ristiin; sitten huudahti hän kohti kurkkua nauraen:
— Minun etruskilainen vaasini! tuo etruskilainen vaasini!
Saint-Clairin täytyi itsensäkin nauraa ja suuret kyyneleet vierivät hänen poskiansa myöten. Hän painoi Matildea rintaansa vasten ja sanoi:
— Minä en hellitä sinua ennen kuin olet antanut anteeksi minulle.
— Annanhan minä sinulle hupsulle anteeksi, sanoi tämä häntä hellästi syleillen; — kas nyt näen sinun ensi kerran itkevän, ja minä kun jo luulin, ettet sinä osaakaan itkeä.
Irrottautuen sitten Auguston syleilystä tarttui hän etruskilaiseen vaasiin ja löi sen lattiaan tuhansiksi murusiksi. (Se oli harvinainen ja tavaton esine. Siihen oli kolmella värillä maalattu Lapithen taistelu Kentauria vastaan).
Saint-Clair oli muutamia tuntia maailman häpeisin ja onnellisin mies.
* * * * *
— Kuulkaas, sanoi Roquantin eversti Beaujeulle, jonka hän eräänä iltana tapasi Tortonin kahvilassa, onkos se uutinen todenperäinen?
— Liiankin tosi, ystäväni, vastasi eversti surullisesti.