— Nuo itsemurhan yrittelijät ovat onnen helmalapsia, sanoi hän. Tuonottain tuotiin minun sairaalaani nainen, joka oli ampunut pistoolilla suuhunsa. Huono tapa muuten!… Kaksi hammasta häneltä meni ja rei'än sai hän vasempaan poskeensa… Hiukan rumemmaksi hän siis tuli, mutta siinä kaikki. Tämä taas hyppää alas kolmannesta kerroksesta. Jos tavallinen kunniallinen miesparka vahingossa horjahtaisi alas ensimmäisestäkään, niin olisi hänellä pääkallo murskana. Vaan tältä katkesi jalka … ja tärähdyksestä pari kylkiluuta, muuta ei mitään. Siinä oli juuri alla sadekatto kuin varta vasten tärähdystä heikentämässä. Tämä on jo kolmas samanlainen tapaus, minkä Pariisiin palattuani olen nähnyt… Hän putosi jaloilleen. Pohjeluun ja sääriluun voi kyllä saada liitetyksi… Mutta pahempi on, että "gratin de turbot" on luultavasti ehtinyt tällä välin kuivaa… Pelkäänpä paistillekin käyneen samaten ja ehkä jää meiltä vielä Othellon ensi näytöskin näkemättä.
— Ja kertoiko tuo onneton, mikä hänet sai…
— Äh! minä en ikinä viitsi kuunnella heidän kertomuksiansa. Kysyn heiltä: söittekö ennen kuin hyppäsitte y.m.s., sillä se vaikuttaa hoitoon… Hiisi vie, jos kerran aikoo tappaa itsensä, niin on siihen aina joku epämieluinen asia syynä. Rakastaja hylkää teidät, talonomistaja ajaa teidät ulos … ja niin hyppäätte te akkunasta tehdäksenne hänelle pahat kepposet. Vaan tuskin ollaan ilmassa, kun jo kadutaan tekoansa.
— Niin, toivottavasti kai hän katuu, tuo lapsiparka?
— Tietysti, tietysti. Itki ja purpatti, että korvani lumpeen menivät… Baptiste on, rouvaseni, mainio kirurgin apulainen; hän teki tehtävänsä paremmin kuin eräs pieni tohtorin alku, joka seisoskeli siellä päätänsä raapien tietämättä, mistä alkaa… Omituisinta asiassa on se, että jos tytön yritys olisi onnistunut, niin olisi hän siten pelastunut kuolemasta keuhkotautiin; sillä hän on keuhkotautinen, siitä voin kirjat antaa. En häntä tosin tutkinut, mutta kasvot eivät minua koskaan petä. Pitää vielä sellaista kiirettä, vaikka varma kuolema jo on ovella!
— Käyttehän te häntä katsomassa huomenna, tohtori?
— Pitänee kai käydä, jos niin tahdotte. Vakuutin jo muuten hänelle, että te aiotte auttaa häntä… Vaikka yksinkertaisinta olisi lähettää hänet sairashuoneeseen… Sieltä saisi ilmaiseksi tarviskapineet luunmurroksen liittämiseksi… Vaan kun tyttö vain kuuli mainittavan sairashuonetta, huusi hän, että "ennen tappakaa paikalla;" ja kaikki kummiämmät perässä. Mutta kun ei ole niin puupenniä…
— Minä pidän kyllä huolen tarpeellisista pikku kulungeista, herra tohtori… Kuulkaas, tuo sairashuone kammottaa minuakin vastoin tahtoani samoin kuin noita kummiämmiäkin. Ja jos ruvettaisiin puuhaamaan häntä sairaalaan siinä tilassa kuin hän nyt on, niin sitenhän hänet murhattaisiin.
— Ennakkoluuloja, pelkkiä vallasnaisten ennakkoluuloja! Paremmin kuin sairashuoneessa ei voi olla missään. Jos minä joskus sairastuisin, niin sinne minä kannattaisin itseni kaikilla mokomin. Sairashuoneesta astuisin sitten Charonin purteen ja lahjoittaisin maalliset jäännökseni oppilailleni … noin kolmen-, neljänkymmenen vuoden päästä vasta, tietysti. Miettikää vakavasti, hyvä rouva, tuota asiaa: en tiedä tokko tuo suosikkinne oikein ansaitsee huolenpitoanne. Hän näyttää minusta kovin oopperatytön näköiseltä… Täytyy ollakin tanssijattaren jalat tehdäkseen sellaisen hypyn niin onnellisesti…
— Mutta minä näin hänet kirkossa … ja kuulkaas, tohtori, tehän tunnette heikkouteni: minä perustan kokonaisen historian pelkkään kasvojen ilmeeseen, yhteen ainoaan katseeseen!… Naurakaa vain, jos tahdotte, herra tohtori, vaan minä en usein pety. Tuo tyttöraukka oli äskettäin rukoilemassa sairaan äitinsä puolesta. Äiti kuoli kuitenkin… Silloin menetti hän järkensä… Epätoivo ja kurjuus kypsyttivät hänessä tuon hirmuisen päätöksen.