— Olkoon menneeksi! Niin, hänen päälaellaan on tosiaankin liiallista intoilua todistava kasvannainen. Se mitä sanotte kuulostaa siis sangen todennäköiseltä. Tästä johtuukin mieleeni, että hänen riippusänkynsä yläpuolella on pyökkipuun lehvä. Ja eikös se todista hurskautta, vai kuinka?
— Riippusänkynsäkö? Voi, hyvä Jumala, tuota tyttöraukkaa!… Vaan te hymyilette taas tuota ilkeää hymyänne, jonka minä niin hyvin tunnen, tohtori. En minä puhu hänen hurskaudestaan enkä epähurskaudestaan. Vaan minua pakottaa etupäässä se seikka pitämään huolta tuosta tyttösestä, että minä olen hänen suhteensa tehnyt itseni syypääksi…
— Syypääksi?… Sepä vielä puuttui. Tietysti olisi teidän pitänyt toimittaa matrassit kadulle, että…
— Niin, syypääksi. Minä huomasin hänen tilansa ja minun olisi pitänyt auttaa häntä. Mutta kun apotti Dubignon parka oli vuoteen omana ja…
— No, kylläpä te sitten saatte usein syytellä itseänne, hyvä rouva, ellette katso tekevänne tarpeeksi antaessanne tapanne mukaan kaikille kerjäläisille. Teidän pitäisi vielä aavistaa, missä häveliäitä tarvitsevaisia löytyy, jotka eivät tule pyytämään. Mutta ei puhuta enempää katkenneista kylkiluista, rouva hyvä, tai sallikaa minun sanoa vielä pari sanaa. Jos te kerran suvaitsette ottaa korkeaan suojelukseenne uuden potilaani, niin toimittakaa sitten hänelle parempi sänky ja huomenna sairaanhoitajatar — tänään on siellä vielä tarpeeksi kummiämmiä. Sitä paitse lihalientä, lääkintäteetä y.m.s. Eikä haittaisi, jos lähettäisitte hänen luoksensa apottienne joukosta jonkun hyvälukuisen pastorin, joka läksyttäisi häntä hieman ja korjaisi hänen moraaliansa samoin kuin minä jo olen korjannut hänen jalkaansa. Tyttörukka on hermostunut … tähän voi ehkä liittyä odottamattomia lisäseikkoja… Niin te … kunniani kautta, juuri te olisitte … paras sielun opastaja; vaan teillä on parempia läksytettäviä… Olen puhunut. — Kas, kello on jo puoli yhdeksän! Menkää nyt Herran nimessä pukeutumaan Oopperaa varten. Baptiste voi sillä välin tuoda minulle kahvia ja Journal des Débats lehden. Olen ollut juoksulla koko aamupäivän, niin ett'en vielä ole ehtinyt ottaa selkoa maailman menostakaan.
Muutamia päiviä kului ja potilas oli hiukan parempi. Tohtori valitti vain, ettei siveellinen ärtymys ottanut vähentyäkseen hänessä.
— Teidän pastoreihinne ei ole paljo luottamista, sanoi hän rouva de Piennes'lle. — Ellei teidän olisi kovin vastenmielistä nähdä omin silmin ihmiselämän kurjuutta, ja tiedänhän teillä olevan tarpeeksi rohkeutta, niin voisitte tyynnyttää tuon lapsiraukan kiihkoista mieltä paremmin kuin mikään Pyhän Rochin pastori ja, mikä vieläkin hyödyllisempää, paremmin kuin mikään lääkeannos.
Rouva de Piennes ei muuta halunnutkaan ja ehdotti, että lähdettäisiin heti yhdessä sairaan luo.
Kolmella rottinkituolilla ja pienellä pöydällä kalustetussa suojassa lepäsi tämä rouva de Piennes'n lähettämällä hyvällä vuoteella. Hienot lakanat, paksut matrassit ja joukko muhkeita tyynyjä todisti hellää huolenpitoa, kenen puolelta, ei liene vaikea arvata. Hirmuisen kalpeana lepäsi siinä tyttönen, hehkuvin silmin ja toinen käsivarsi sängyn laidalla; ja tuo hihasta esiinpistävä sinertävän kuihtunut osa käsivartta oli tarpeeksi osottamaan, minkälaisessa tilassa hänen koko muu ruumiinsa oli. Nähdessään rouva de Piennes'n kohotti hän päätänsä ja hymyili vienon surullisesti.
— Tiesin kyllä, että teitä on minun kaikesta tästä huolenpidosta kiittäminen, hyvä rouva. Minulle mainittiin teidän nimenne ja olin heti varma siitä, että se oli sama vallasnainen, jonka tapasin lähellä Pyhän Rochin kirkkoa.