Sitten ummisti hän silmänsä ja suuret kyynelpisarat vuosivat silmäripsien alta vierien alas poloisen poskille, ilman että hän edes näytti niitä huomaavan. Max taas ei koko aikana kääntänyt päätänsäkään.
Kun hän oli lukenut muutamia sivuja, keskeytti rouva de Piennes hänet sanoen Arsènelle:
— Nyt voimme jättää teidät lepäämään, lapsukaiseni, ja pelkäänpä, että jo olemme rasittaneet teitä. Tulemme taas pian katsomaan teitä.
Sitten nousi hän ylös ja Max hänen varjonaan samoin. Arsène hyvästeli häntä melkeinpä sinnepäinkään katsahtamatta.
— Olen tyytyväinen teihin, Max, sanoi rouva de Piennes, jota Max oli seurannut aina portille saakka, ja vielä enemmän tuohon tyttö parkaan, joka vihdoinkin näkyy resigneerautuneen. Ottakaa hänestä esimerkki.
— Kärsiä ja vaieta, onko se niin vaikea oppia, hyvä rouva?
— Etupäässä pitää oppia sulkemaan sydämmensä kaikilta huonoilta ajatuksilta.
Max sanoi hyvästit ja poistui nopeasti.
Kun rouva de Piennes seuraavana päivänä tuli Arsènen luo, tapasi hän tämän tarkastelemassa harvinaisista kukkasista solmittua kimppusta, joka oli asetettu pienelle pöydälle hänen sänkynsä viereen.
— Hra de Salligny lähetti nämä minulle, sanoi hän. Samalla käytiin täällä kysymässä minun terveyden tilaani. Itse hän ei tullut.