— Sen teen, mutta kaikista lupauksista huolimatta minä olen hirveän levoton. Eilen näin unta että hän oli kuollut.
— Nukutteko oikealla vai vasemmalla kyljellänne?
— Minä nukuin … kummallako kyljellä nähdään tosia unia?
— Sanokaa minulle ensiksi kummallako kyljellä te nukutte. Huomaan että tahtoisitte pettää itseänne ja kuvitella liikoja.
— Nukun aina oikealla kyljelläni.
— Saatte sitten olla varma siitä, että unenne tietää vain pelkkää hyvää.
— Jumala sen suokoon!… Mutta hän näyttäytyi minulle ihan kalpeana, verissään, kääriliinoissa.
Näin sanoessaan hän tuli kääntäneeksi päätään ja näki Mergyn seisovan lehtimajan toisen aukon ääressä. Hämmästyneenä hän päästi niin läpitunkevan huudon, että Mergy itsekin sitä säikähti. Eukko kaasi, joko tahallaan tai vahingossa, tuliastian, samassa silmänräpäyksessä siitä leimahti lehmusten latvojen tasalle huikaisevan kirkas liekki, joka hetkiseksi sokaisi Mergyn silmät. Molemmatkin naiset olivat heti paikalla pujahtaneet ulos lehtimajan toisesta aukosta. Niinpian kuin Mergy saattoi sen taas eroittaa, hän syöksyi heidän peräänsä, mutta jo heti alussa hän oli vähällä kaatua, jokin esine kun oli takertunut hänen jalkoihinsa. Hän tunsi sen miekaksi, jota hänen oli kiittäminen paranemisestaan. Häneltä meni vähän aikaa siitä selviytyessään ja päästessään tielle ja samalla hetkellä kun hän, tultuaan leveälle ja suoralle lehtikujalle, ajatteli ettei mikään voinut estää häntä saavuttamasta pakenevia, hän kuuli portin paukahtavan kiinni. He olivat saavuttamattomissa.
Vähän nolona, kun oli päästänyt käsistään niin kauniin saaliin, hän hapuili takaisin huoneeseensa ja heittäytyi vuoteelleen. Kaikki synkät ajatukset olivat kaikonneet hänen mielestään, ja omantunnon soimaukset, mikäli hänellä oli niitä ollut, olivat hävinneet kuin taikavoimalla. Hän ajatteli enää vain sitä onnea, että hän rakasti Parisin kauneinta naista ja että tämä rakasti häntä; sillä että hunnutettu nainen oli rouva de Turgis, siitä hänellä ei voinut olla mitään epäilystä. Hän nukahti vähän auringonnousun jälkeen, ja hän heräsi vasta kun oli jo monta tuntia ollut täysi päivä. Päänaluseltaan hän löysi sinetöidyn kirjeen, josta ei tiennyt miten se oli siihen joutunut. Hän avasi sen ja luki seuraavat sanat: "Ritari, erään naisen kunnia riippuu teidän hienotunteisuudestanne".
Hetkistä myöhemmin eukko tuli sisään tuomaan hänelle lihalientä. Sinä päivänä hänellä vastoin tavallisuutta oli isohelminen rukousnauha vyössään. Hänen huolellisesti pesty ihonsa ei ollut enää pronssin värinen, vaan muistutti tummunutta pergamenttia. Hän käveli hitain askelin ja silmät maahan luotuina, ikäänkuin henkilö, joka pelkää kaiken maallisen näkemisen häiritsevän häntä hänen taivaallisissa mietiskelyissään.