Nainen huokasi vaan syvään.
Mergy alkoi tuntea ikäänkuin jonkinlaista levottomuutta.
— Teille miehille ei ole rakkaudessa kylläksi, vaaditte vielä kauneutta. Ja hän huokasi vielä kerran.
— Antakaa minun, olkaa niin ystävällinen, ottaa pois tuo naamio.
— Ei, ei! ja hän työnsi kiivaasti Mergyn luotaan. Muistakaa lupaustanne! Sitten hän lisäsi iloisemmalla äänellä: Panisin liian paljon alttiiksi jos ottaisin pois naamioni. Minua huvittaa nähdä teidät jalkojeni juuressa, ja jospa minä sattumalta en olisikaan nuori enkä kaunis … ainakaan teidän mielestänne, ehkä jättäisitte minut ihan yksin tähän paikkaan.
— Mutta näyttäkää minulle edes tuota pikku kätöstä.
Nainen riisui tuoksuvan hansikkaansa ja ojensi hänelle häikäisevän valkean käden.
— Tunnen tämän käden! Mergy huudahti, niin kauniita ei ole kuin yksi ainoa koko Pariisissa.
— Todellakin! Ja kenen käsi se on?
— Se on … erään kreivittären.