— Minkä kreivittären?
— Kreivitär de Turgis'n.
— Ahaa, tiedän mitä aiotte sanoa. Niin, Turgis'lla on kauniit kädet, mutta niistä hän saa kiittää hajuvesien kauppiaansa mantelitahdasta. Mutta luulenpa voivani sanoa, että minun käteni ovat lempeämmät kuin hänen.
Kaikki tämä sanottiin hyvin luontevalla äänellä, ja Mergy'tä, joka oli luullut tuntevansa kauniin kreivittären äänen, alkoi taas vähän epäilyttää, ja hän tunsi melkein jo rupeavansa uskomaan erehtyneensä.
Löisinpä vetoa kymmenen yhtä vastaan, että henget ovat minulle suopeita, Mergy ajatteli. Hän koetti etsiä tästä kauniista kädestä sormuksen painamaa jälkeä, jollaisen hän oli huomannut kreivitär de Turgis'illa; mutta näissä pyöreissä ja muotokauniissa sormissa ei näkynyt pienintäkään merkkiä semmoisesta.
— Niin, kreivitär de Turgis! tuntematon huusi nauraen. Todellakin, minun pitäisi kai pitää itseäni de Turgis'na! Mutta luojan kiitos, luulen olevani vähän parempikin.
— Kreivitär on, kunniani kautta, kaunein nainen, mitä vielä olen nähnyt.
— Olette siis rakastunut häneen? nainen kysyi vilkkaasti.
— Ehkäpä; mutta olkaa niin ystävällinen ja ottakaa pois naamionne ja näyttäkää minulle kauniimpi nainen kuin Turgis.
— Kun olen tullut siitä vakuutetuksi, että te rakastatte minua … niin silloin te saatte nähdä kasvoni paljaina.