— Ah! nyt minä sain teidät kiinni, nyt ette pääse enää pois! hän huudahti syleillen tätä hellästi.
— No mutta laskekaa minut toki irti, herra de Mergy; tuollako tavalla sitä ihmisiä likistellään?
Bernard tunsi hänet vanhaksi eukoksi.
— Vieköön paholainen teidät hornan tuuttiin! hän karjasi.
Mergy puki ääneti päälleen, otti aseensa ja lähti talosta samanlaisessa mielentilassa kuin mies, joka juotuaan erinomaista malagaa kaataa kurkkuunsa huolimattoman palvelijan hänelle tarjoamaa keripukkia parantavaa lääkettä, joka vuosikausiksi on unohtunut seisomaan kellarissa.
Mergy oli jotenkin vaitelias veljelleen; hän kertoi tälle mitä kauneimmasta espanjattaresta, sikäli kuin hän tätä nim. oli pimeässä voinut arvostella, mutta ei virkkanut halaistua sanaa epäilyksistä, joita hänessä oli herännyt tuntematonta kohtaan.
XVI.
Lupaus.
Amphitryon.
Ah! de grâce, cessons, Alcmène, je vous prie,
Et parlons serieusement.