— Mutta heretkää jo hokemasta tuota kreivitärtänne. Minä olen dôna Maria; ja kun saamme valoa, niin saatte kyllä nähdä etten ole se joksi minua luulette.
— Missä päin ovi on? Minä menen käskemään tuomaan valoa.
— Ei, antakaa minun mennä, Bernardo; minä tunnen tämän huoneen, ja minä tiedän mistä tapaan tulukset.
— Varokaa vaan ettette tallaa lasien sirpaleihin jalkojanne; rikoitte niitä eilen useampiakin.
— Antakaa minun vaan toimia.
— Löydättekö?
— Kyllä; niin, tässä on viittani. Pyhä neitsyt! tulukset ovat poissa! Mitä minä nyt teen?
— Pitää kysyä niitä eukolta.
— Älkää liikahtako, antakaa minun toimia. Adios, querido
Bernando![60]
Ovi aukeni ja paukahti samassa kiinni. Ulkopuolelta kuului pitkä raikuva nauru. Mergy ymmärsi että hänen lemmityisensä oli livahtanut hänen käsistään. Hän koetti syöksyä tämän jälkeen, mutta pimeässä hän töytäili huonekaluja vasten ja sotkeutui vaatekappaleihin ja verhoihin voimatta löytää ovea. Yhtäkkiä ovi avautui ja joku tuli sisään salalyhty kädessä. Mergy sulki heti syliinsä sen kantajan.