Kuningas tyrkkäsi pois koiran, joka paneusi jälleen maata huokaisten. Ja kun Kaarlen silmät taas sattumalta osuivat kapteeniin, niin hän sanoi tälle.
— Suo anteeksi, George, tuo…[61] loppusointu se saa minut ihan hikoilemaan verta ja vettä.
— Ehkä minä häiritsen teidän majesteettianne, sanoi kapteeni hyvin kunnioittavasti.
— Et ollenkaan, et ollenkaan, sanoi kuningas. Hän nousi ja laski tuttavallisen näköisenä kätensä George'n olalle. Samalla hän hymyili, mutta ainoastaan huulillaan, hänen hajamieliset silmänsä eivät ollenkaan hymyilleet mukana.
— Vieläkö olette väsyksissä toissa päivän metsästysretkestä? kuningas kysyi ilmeisestikin neuvotonna siitä miten päästä asiaan käsiksi. Hirvi ajatti kauvan itseään.
— Sire, enpä ansaitsisi olla komppanian päällikkönä teidän majesteettinne keveässä ratsuväessä, jos sen vertainen matka kuin toissapäiväinen väsyttäisi minua. Sitten viime sodan on herra de Guise, nähtyään minut ihan aina satulassa, sanonut minua albanialaiseksi.
— Niin, minulle on todellakin sanottu että olet hyvä ratsastaja.
Mutta sanoppas, osaatko sinä hyvästi ampua pyssyllä.
— Kyllä, sire, kyllähän minä sitä käyttelen koko hyvin; kuitenkaan en ole läheskään niin taitava kuin teidän majesteettinne. Mutta sitä taitoa ei ole kaikille suotu.
— Katsopas, näetkö tuon pitkän pyssyn? Lataa se kahdellatoista hirvikuulalla. Piru minut periköön, jos yksikään niistä menee ohi sen juuttaan rinnan, jota tähtäät kuudenkymmenen askeleen päästä!
— Kuusikymmentä askelta, se on tosiaan koko pitkä matka; mutta enpä ollenkaan välittäisi ruveta koettamaan kilpaa sellaisen mestariampujan kuin teidän majesteettinne kanssa.