— Ja kahdensadan askeleen päästä se ajaisi luodin miehen ruumiiseen, sillä edellytyksellä että luoti on piipun mukainen.
Kuningas antoi pyssyn kapteenin käsiin.
— Se näyttää olevan yhtä hyvä kuin kauniisti koristeltu, sanoi
George tutkittuaan sitä tarkkaan ja naksautettuaan liipasinta.
— Näen että sinä ymmärrät aseita, ystäväni. Nostahan tämä poskellesi, että saan nähdä miten sitä pitelet.
Kapteeni totteli.
— Kivääri on ihana kapine, jatkoi Kaarle hitaasti puhellen. Sadan askeleen päästä ja yhdellä sormen liikahduksella voi varmasti raivata tieltään vihollisen, eivätkä panssaripaidat eikä haarniskat voi pidättää hyvää luotia.
Kuten ennen jo on mainittu, ei Kaarle IX juuri koskaan — johtuipa se sitten lapsuudesta saakka hänellä olleesta tavasta tai luontaisesta ujoudesta — katsonut puhuteltavaansa silmiin; Tällä kertaa hän kuitenkin tuijotti kapteeniin kiinteästi ja omituisin ilmein.
Vaistomaisesti George painoi silmänsä alas, ja kuningas teki melkein heti samoin. Sitten oli taas hetkisen hiljaisuus; George keskeytti sen ensimäisenä.
— Käsittelipä tuliaseita kuinka taitavasti tahansa, niin miekka ja keihäs ovat sittenkin varmemmat…
— Niin kyllä, mutta pyssy… Kaarle hymyili omituisesti. Hän puuttui taas heti puheeseen: — Kerrotaan, George, että amiraali olisi kovasti loukannut sinua?