Ei Bernardia sentään niin vaan käännytetty. Tosin kyllä hän seurasi kreivitärtä kirkkoon; mutta hän asettui tämän viereen, ja niinkauvan kuin messua kesti hän puhui yhtämittaa tämän korvaan, suureksi pahennukseksi uskovaisille. Siten hän ei ainoastaan itse ollut messua kuuntelematta, mutta esti vielä uskollisiakin sitä tarkkaamasta. Juhlakulkueen tiedetään niinä aikoina olleen yhtä hauskan huvituksen kuin naamiaiset. No niin, Mergy ei tuntenut enää mitään omantunnonsoimauksia siitä, että hän kostutti sormeaan vihkiveteen, koska hän siten sai oikeuden julkisesti puristaa kaunista kättä, joka aina värähti hänen kätensä tavatessaan. Muuten hänellä oli, vaikka hän säilyttikin uskonsa, kestettävänä ankaroita kamppailuja, ja Diana esitti hänelle syitä ja perusteluita sitäkin tehokkaammin, kun hän Mergyn jumaluusopillisten päätösten kimppuun käydäkseen tavallisesti valitsi juuri ne hetket, jolloin tämän oli kaikkein vaikeinta kieltää häneltä mitään.
— Rakas Bernard, hän sanoi eräänä iltana, nojaten päätään rakastettunsa olkapäätä vastaan, kietoen samalla mustia suortuviaan hänen kaulansa ympärille. Rakas Bernard, olet ollut tänään kirkossa minun kanssani. Kuule, eivätkö niin monet kauniit sanat ole tehneet mitään vaikutusta sydämeesi? Eikö sinun mieltäsi saa koskaan heltymään?
— Voi, rakas, pitäisikö jonkun kapusiinimunkin honotuksen saada aikaan se, mihin ei pysty sinun niin suloinen äänesi eivätkä rakkautta säihkyvien katseittesi niin voimakkaasti tukevat uskonnolliset todistukset, rakas Dianani?
— Paha poika! Minä kuristan sinut! Ja kiristäen vähän yhtä palmikkoaan hän veti Mergyn vielä lähemmäksi itseään.
— Tiedätkös millä kulutin aikani jumalanpalveluksen aikana? Luin kaikki helmet, jotka sinulla oli hiuksissasi. Katsos miten olet heittänyt ne hujan hajan pitkin huonetta.
— Sen arvasin. Et kuunnellut, sama juttu aina vaan. Niin, hän sanoi hiukan surumielisesti, huomaan kyllä, ettet rakasta minua niinkuin minä sinua; siinä tapauksessa sinä jo kauvan sitten olisit kääntynyt.
— Mutta Diana rakkahin, miksi näitä alituisia väittelyitä? Jätetään ne Sorbonnen professorien ja meidän reformeerattujen pappiemme huoleksi; mutta me, me käyttäkäämme aikamme parempaan.
— Päästä minut… Jospa voisin sinut pelastaa! Usko minua, Bernardo, mielelläni olisin toista vertaa kauemmin kiirastulessa, jos sillä saisin sinut pelastaneeksi.
Mergy sulki kreivittären syliinsä hymyillen, mutta tämä työnsi hänet luotaan sanomattoman surullisen näköisenä.
— Kuule, Bernard, sinä sitä et tekisi minun vuokseni; et välitä ollenkaan siitä vaarasta, jossa minun sieluni on, kun näin antaudun sinulle… Ja hänen kauniit silmänsä olivat kyynelissä.