Roiston pää retkahti viereistä seinää vasten. Hänen silmänsä pullistuivat kamalan näköisinä auki, ja sitten hän luisui luisumistaan kantapäillään kuin seinää vastaan liian viistoon asetettu laukku ja kaatui maahan kuolleena kuin kivi.
— Mitä? kuinka te tapatte katolilaisen? huusi kuolleen toveri, jolla oli toisessa kädessä tulisoihtu ja toisessa verinen miekka. Kuka te oikein olette? Mutta, kautta messun, tehän olette kuninkaan kevytaseisia ratsumiehiä? Lempo soikoon! teille sattui erehdys, herra upseeri!
Kapteeni otti vyöstään toisen pistoolinsa ja viritti sen. Tämän liikkeen ja vieterin pienen naksahduksen murhamies ymmärsi täydelleen, heitti soihtunsa maahan ja pötki pakoon minkä käpälistä kerkesi. George ei viitsinyt ampua häntä. Hän kumartui tarkastamaan maassa makaavaa naista ja huomasi tämän kuolleeksi. Luoti oli mennyt läpi; hänen lapsensa, kädet äidin kaulaan kietoutuneina, huusi ja itki, se oli yltyleensä veressä, mutta kuin ihmeen kautta se ei ollut haavoittunut. Kapteenin oli vähän vaikea irroittaa se äidistään, jota se puristi kaikin voimin; sitten hän kääri sen viittaansa ja käytyään varovaisemmaksi kokemastaan seikkailusta hän nosti maasta kuolleen hatun, otti siitä valkean ristin ja kiinnitti sen omaansa. Sillä tavoin hän pääsi kenenkään pysäyttämättä kreivittären asunnolle saakka.
Veljekset heittäytyivät toistensa syliin ja pysyttelivät jonkun aikaa syleilyssään voimatta lausua sanaakaan. Vihdoin kapteeni kuvaili muutamin sanoin tilannetta mikä kaupungissa vallitsi. Bernard sadatteli kuningasta, Guiseja ja katolilaisten pappeja, hän tahtoi lähteä kaupungille ja koettaa päästä yhteyteen uskonveljiensä kanssa, jos nämä jossain yrittäisivät asettua vastarintaan. Kreivitär itki ja koetti häntä pidätellä, ja lapsi parkui ja huusi äitiään.
Kun pitkä aika oli kulunut parkumiseen, voivotteluun ja itkuun, niin täytyi vihdoinkin tehdä joku päätös. Lapsen suhteen kreivittären tallimestari otti hommatakseen, että joku vaimo ottaisi sen hoiviinsa. Mitä Mergy'hin tuli, niin hän ei voinut sillä hetkellä ajatella pakoa. Ja muuten, minne mennä? tiesikö kukaan eikö verilöyly ulottunut yli koko Ranskan, sen toisesta laidasta toiseen? Vahvoilla kaartin osastoilla oli miehitetty sillat, joita pitkin reformeeratut olisivat voineet päästä Saint-Germainen etukaupunkiin, mistä he sitten olisivat helpommin saattaneet pujahtaa pois kaupungista ja pyrkiä Etelä-Ranskan maakuntiin, jotka kaikkina aikoina olivat pysyneet heidän asialleen uskollisina. Toiselta puolen taas tuntui siltä, että olisi ollut mahdotonta, vieläpä varomatontakin pyytää hallitsijalta armoa hetkellä, jolloin hän, verilöylyn kiihoittamana, himoitsi vain yhä uusia uhreja. Kreivittären talo ei ollut — hän kun oli kuuluisa hurskaudestaan — varsin alttiina murhamiesten toimeenpanemille ankarille tarkastuksille, ja Diana uskoi voivansa luottaa väkeensä. Niinollen Mergy ei voinut mistään löytää turvapaikkaa jossa hän olisi ollut vähemmin vaaralle alttiina. Päätettiin että hän pysyisi siellä piilossa odottaen asian kehittymistä.
Sen sijaan että joukkosurmaaminen seuraavana päivänä olisi loppunut, se tuntui pikemminkin kiihtyvän ja käyvän järjestelmällisemmäksi. Ei ollut katolilaista, joka ei olisi ottanut valkeata ristiä pelosta että häntä muuten olisi voinut epäillä kerettiläiseksi, ja joka ei olisi aseistautunut ja antanut ilmi hugenotteja, jotka vielä olivat elossa. Kuningas oli sillä välin palatsiinsa sulkeutuneena, eikä hänen luokseen päässyt kukaan muu kuin surmatyön tekijäin johtomiehet. Ryöstönhalun houkuttelemana roskaväki oli liittynyt porvarikaartiin ja sotilaihin, ja kirkossa kiihoittivat saarnamiehet uskovaisia yhä suurempaan julmuuteen.
— Musertakaamme yhdellä kertaa, he sanoivat, kaikki lohikäärmeen päät, ja lopettakaamme ainiaaksi kansalaissodat.
Ja uskotellakseen verta ja ihmeitä janoaville kansajoukoille, että taivas hyväksyi tuon raivon ja vimman ja että se oli tahtonut heitä vielä rohkaista loistavalla ihmeellä, nämä sananjulistajat huusivat:
— Menkää Innocent-hautuumaalle, menkää katsomaan orapihlajapensasta, joka on uudelleen ruvennut kukkimaan kuin nuortuneena ja vahvistuneena siitä että sitä on kerettiläisten veri kostuttanut!
Ja aseistetut murhamiehet menivät monina juhlakulkueina hyvin juhlallisin menoin ihailemaan pyhää orjantappurapensasta, ja hautuumaalta palatessaan heitä elähytti uusi entistä kovempi uskonvimma ja into saada käsiinsä ja syöstä surman suuhun ne, joille taivas niin silminnähtävän selvään oli tuomionsa julistanut. Eräs Katarina di Medicin lause oli kaikkien suussa, sitä toisteltiin miehestä mieheen lapsia ja naisia teurastettaessa: Che pietà lor ser crudele, che crudeltà lor ser pietoso; tänään on lempeä kun on julma, julma kun on lempeä.