— Mitä pirua sinä teet täällä? Onko jokin ihme tai kuninkaan suosio antanut sinulle tuon uskonkiihkon, sillä minusta sinä näytät siltä kuin olisit menossa hugenotteja metsästämään?
— Entä sinä itse, mitä sinä teet täällä noiden kurjien parissa?
— Minäkö? hitto vie, minä katselen; ja kyllä tässä näkemistä onkin.
Ja tiedätkös miten hyvä onni minulla oli? Tunnethan vanhan Michel
Cornabon'in, sen koronkiskurin hugenotin, joka on minua niin nylkenyt?
— Sinä olet hänet tappanut, onneton!
— Tappanutko? hyi sentään! En minä sotkeudu ollenkaan uskonasioihin. Kaukana siitä että olisin hänet tappanut; ei, minä kätkin hänet kellariini, ja hän, hän antoi minulle kuitin kaikesta mitä olen hänelle velkaa. Niin olen tehnyt hyvän työn, ja olen saanut siitä palkinnonkin. Totta kyllä asetin pistoolini piipun kaksi kertaa hänen ohimolleen, jotta hän olisi helpommin allekirjoittanut kuitin, mutta piru minut periköön jos olisin ampunut. — Mutta katsohan tuotakin naista, joka on tarttunut vaatteistaan siltapalkkiin. Nyt hän putoaa… ei, ei hän putoakaan. Saakeli! tuopa on mukavata, sitä kannattaa mennä lähempääkin katsomaan.
George erosi hänestä, ja sanoi itsekseen, lyöden otsaansa:
— Ja siinä sitten oli yksi kunniallisimpia aatelismiehiä mitä tässä kaupungissa tunnen!
Hän tuli Saint-Josse-kadulle, joka oli autio ja pimeä: varmastikaan siellä ei asunut ainoatakaan reformeerattua. Kuitenkin kuului sinne selvään lähikaduilta lainehtiva melu. Yhtäkkiä valaisee valkeita seiniä olkitukkojen punertava loimu. Hän kuulee läpitunkevia huutoja ja näkee puolipukeissaan olevan naisen hajalla hapsin, lapsi käsivarrellaan pakenevan yliluonnollisen nopeasti. Häntä ajoi takaa kaksi miestä, kiihoittaen toisiaan rajuin huudoin kuin ainakin villiä elukkaa ahdistavat metsästäjät. Nainen oli juuri pääsemässä avoimeen puistokäytävään, kun toinen takaa-ajajista ampui häntä pyssyllään joka hänellä oli aseena. Luoti sattui tämän selkään kaataen hänet maahan. Nainen nousi heti taas pystyyn, astui askeleen Georgea kohti ja vaipui sitten taas polvilleen; sitten hän, viimeiset voimansa ponnistaen kohotti lastaan kapteenia kohti, kuin olisi hän luottanut tämän jalomielisyyteen. Sitten hän heitti henkensä sanaakaan sanomatta.
— Siinä on taas yksi kerettiläisnarttu maassa! huusi mies, joka oli ampunut. Minä en lepää ennenkuin olen saanut tusinan täyteen.
— Konna! karjaisi kapteeni ja ampui häntä pistoolillaan vasten naamaa.