— Armollinen herra, vastasi rotta, hän on niin vanha, ettei hän enää jaksa kävellä.
— Mene siis itse hakemaan häntä, vastasi taikuri. Ja rotta samaa tietä kaupunkiin takaisin, josta se viipymättä palasi tuoden mukanaan valkean, niin vanhan, niin vanhan rotan, ettei se enää päässyt omin voimin liikkeelle. Molemmatkin, nuorempi vetäen vanhaa hännästä, menivät Weseriin ja hukkuivat kuten toverinsakin. Sillä tavalla kaupunki pääsi niistä. Mutta kun muukalainen tuli kaupungintalolle nostamaan luvattua palkkaansa, niin pormestari ja porvarit, jotka arvelivat, ettei heidän enää tarvinnut rottien suhteen olla ollenkaan peloissaan, ja kuvitellen mielessään että he voisivat helposti pitää puolensa miestä vastaan, jolla ei ollut ketään suojelijaa, olivat kylliksi hävyttömiä tarjotakseen hänelle kymmenen tukaattia paamiensa sadan asemesta. Muukalainen rupesi väittämään vastaan; hänen käskettiin mennä niin pitkälle kuin pippuri kasvaa. Hän uhkasi, että he saisivat sen maksaa vielä kalliimmin, jos he eivät täyttäisi sopimustaan sananmukaisesti. Porvarit purskahtivat uhkauksen kuullessaan ihan ääneen nauramaan, ajoivat hänet ulos kaupungintalosta, sanoen häntä kauniiksi rotanpyytäjäksi, jota herjausta kaupungin lapset vaikuttivat seuratessaan häntä pitkin katuja aina Uudelle Portille asti. Seuraavana perjantaina keskipäivän aikaan ilmestyi muukalainen jälleen torille, mutta tällä kertaa purppuranvärinen, omituinen kairalakki päässään. Hän otti pussistaan huilun, joka oli ihan toisenlainen kuin edellinen, ja kun hän alkoi sillä soittaa, niin kaikki kaupungin pojat, kuusivuotisista viisitoistavuotisiin, seurasivat häntä ja menivät hänen mukanaan ulos kaupungista."
— Ja sallivatko Hamelnin asukkaat lapset ryöstää? kysyivät yhtaikaa sekä Mergy että kapteeni.
"He seurasivat lapsia Koppenbergin vuoren juurelle asti, lähelle luolaa, joka nyt on tukittu. Huilunpuhaltaja meni luolaan ja kaikki lapset hänen perässään. Jonkin aikaa kuului hänen huilunsa ääni, se heikkeni vähitellen; viimein ei kuulunut enää mitään. Lapset olivat hävinneet näkyvistä, eikä heistä senperästä ole koskaan mitään kuultu."
Mustalaisnainen lopetti, tutkiakseen kuulijainsa kasvonilmeistä, minkä vaikutuksen hänen kertomuksensa oli heihin tehnyt.
Ratsumies, joka oli ollut Hamelnissa, puuttui puheeseen ja sanoi:
— Tämä kertomus on niin totta, että kun Hamelnissa puhutaan jostain merkillisestä tapahtumasta, niin sanotaan: Tämä tapahtui kaksikymmentä, kymmenen vuotta lastemme lähdön jälkeen. Falkensteinin herra ryösti kaupunkiamme 60 vuoden kuluttua lastemme lähdöstä.
— Mutta omituisinta on, että samaan aikaan ilmestyi, hyvin kauaksi sieltä, Transsylvaniaan, lapsia, jotka puhuivat hyvin saksaa, eivätkä voineet sanoa mistä he olivat tulleet. He menivät siellä naimisiin, ja opettivat kielensä lapsilleen, josta johtuu, että Transsylvaniassa puhutaan saksaa tänäkin päivänä.
— Ja paholainen siis vei Hamelnin lapset sinne? sanoi Mergy hymyillen.
— Taivas olkoon todistajanani, että se on totta, huudahti kapteeni, sillä minä olen ollut Transsylvaniassa ja tiedän hyvin, että siellä puhutaan saksaa, kun taas koko ympäristön asukkaat solkkaavat helvetillistä mongerrustaan.