— Entä se lihava pappi sitten! lisäsi viimeinen. Hän oli niin paksu, ettei häntä saanut uppoamaan veteen.
— Teillä onkin sitten ollut koko urakka tänä aamuna? kysyi
Margareta, joka tuli kellarista täysiä pulloja tuoden.
— Onpa niinkin, sanoi Pensas-Jaska. Miehiä, naisia ja pieniä lapsia, tusinan verran me heitä kaikkiaan heitimme virtaan tai tuleen. Mutta Reetta, se vaan oli onnetonta, kun heillä ei ollut ei niin pennin pyöreätä; lukuunottamatta naista, jolla oli muutamia helyjä, ei koko sakki ollut edes pyssynhanan veroinen. Niin, arvoisa isä, hän jatkoi kääntyen nuoren munkin puoleen: hyvin me olemmekin ansainneet aneita tänä aamuna tappamalla kerettiläisiä koiria, teidän vihollisianne.
Munkki katsoi häneen hetkisen ja rupesi sitten uudestaan lukemaan; mutta rukouskirjansa vapisi huomattavasti hänen vasemmassa kädessään ja oikean hän puristi nyrkkiin niinkuin kovan mielenliikutuksen vallassa oleva mies ainakin.
— Aneista puhuen, sanoi Pensas-Jaska kääntyen tovereittensa puoleen, tiedättekös että tahtoisin yhden sellaisen, jotta saisin syödä lihaa tänään. Näen tuolla Reettamuorin kanatarhassa kananpoikia, ja ne himoittavat minua niin vietävästi.
— Perhana vieköön! sanoi yksi roistoista, syödään vaan niitä, ei meitä siitä tuomita. Huomenna menemme ripityttämään itsemme, sillä hyvä.
— Kuulkaapas pojat, huusi toinen, nytpä keksin keinon. Pyydetäänpäs tuolta isomahaiselta munkilta lupa syödä lihaa.
— Niinkuin hän muka voisi sen antaa! vastasi toverinsa.
— Kautta Neitsyt Maarian! huusi Pensas-Jaska, minäpä tiedän paremman keinon kuin kaikki muut, ja sen sanon teille korvaan.
Kaikki neljä lurjusta panivat heti päänsä yhteen ja Pensas-Jaska selitti aivan hiljaa kuiskaten heille suunnitelmansa, joka suurella naurunrähäkällä hyväksyttiin. Yksi roisto vain näytti vähän epäilevän.